Temptation Island Suomessa on nyt ensimmäistä kertaa ohjelman historiassa viisi paria. Uusimpana lisäyksenä saarelle ovat saapuneet yhdeksännen kauden sinkkuna tutuksi tullut Joanna ja hänen miesystävänsä Leo.
Huom, varo juonipaljastuksia.
Leon käytös miesten villalla herättää keskustelua muiden asukkaiden joukossa. Esimerkiksi kameroilta piiloutuminen saa muut kyseenalaistamaan miehen toimintaa. Leo muun muassa piiloutuu sinkku-Disan kanssa wc-tiloihin – molempien mikit ovat pois päältä samanaikaisesti.
”Olen tällaisia juoruja kuullut Leosta ja Disasta, että ainakin jotain pusuttelua on ollut jossain”, sinkku-Meri kertoo haastattelussa.
”Niillä on jotain kahdenkeskisiä juttuja, joita haluavat hoitaa niin, että kamerat eivät kuvaa”.
Temptation Island Suomi keskiviikkoisin Ruudussa ja Nelosella.
(Nelonen)