Tänään TV:ssä: Kotimainen poliisileffa on noussut vuosien saatossa camp-elokuvien joukkoon – teki mojovat tappiot hyvästä katsojamäärästä huolimatta

Vodkaa, komisario Palmu (K12) – TV1 Torstaina 24.11. klo 13:25

Vuonna 1969 ensi-iltansa saanut Vodkaa, komisario Palmu on  Komisario Palmu -elokuvasarjan neljäs ja viimeinen osa. Se samalla ainoa värillinen Palmu-elokuva.

Viimeisessä Palmu-elokuvassa eläkkeellä oleva komisario kutsutaan selvittämään Yleisradion toimittajan murhaa. Muihin Palmuihin verrattuna se on selkeästi poliisielokuva.

”Matti Kassila (ohjaaja) on tehnyt parempiakin elokuvia, mutta tuskin koskaan näin reipasta ja tällaisella antaumuksella”, kehaisi Kansan Uutisten Martti Savo aikalaiskritiikissään.

Vaikka elokuvan yleisömenestys ei ollut huono, se tuotti tappiota yli puolet tuotantokustannuksista, 434 000 markkaa. Siitä tuli Fennada-Filmin historian tappiollisin elokuva.

Elokuvan tv-esitykset vuosina 1979, 1986 ja 1991 keräsivät television äärelle lähes miljoona katsojaa.

”Vodkaa, komisario Palmu ei näyttelijäsuorituksiltaan, värikuvaukseltaan tai ylöspanoltaan kuulu Kassilan klassisten Palmu-elokuvien sarjaan, mutta muuten se on nautittavaa elokuvaviihdettä. Kaiken lisäksi sen camp-arvo kasvaa vuosi vuodelta”, elokuvasta todetaan Ylen sivuilla.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone