Siltalan pehtoori – TV1 tiistaina 21.03. klo 13:05
Valentin Vaalan ohjaamassa elokuvassa Siltalan kartanon uusi pehtoori (Erkki Viljos) panee talon asiat järjestykseen ja saa myös kauniin emännän sydämen sykkimään. Ilmassa on aitoa heinäntuoksuista maaseuturomantiikkaa.
Harald Selmer-Geethin romaaniin perustuva elokuva ei ollut ensimmäinen laatuaan. Risto Orko ohjasi aiheesta samannimisen elokuvan vuonna 1934. Elokuva rikkoi ensimmäisenä Suomessa miljoonan katsojan rajan Suomessa.
Miljoonan rajapyykin yliti seuraavan kerran vasta Toivo Särkän Kulkurin valssi vuonna1941 ja senkin jälkeen samaan yksivät vasta Edvin Laineen Tuntematon sotilas (1955) ja Täällä Pohjantähden alla (1968).
Miljoonarajaan tähdätessään Suomi-Filmi päätti filmata uudelleen varhaisen kassamenestyksensä Valentin Vaalan ohjaamana. Hän toteutti työnsä rutiinilla, mutta monien mielestä vailla kunnianhimoisia taiteellisia pyrkimyksiä.
Tänään nähtävästä toisesta Pehtoorielokuvasta ei tullut suurta kassamagneettia. Monet aikalaiskriitikot jopa säälivät tekijää.
”Sydämestään olisi hänelle toivonut antoisampaa materiaalia nimenomaan tätä tilaisuutta varten.” Yleisesti ihmeteltiin uuden filmatisoinnin tarpeellisuutta, kun Risto Orkon 30-luvun versio yhä kiinnosti yleisöä”. (Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat 7.11.1953)
Siltaalan pehtoori sai tv-ensi-iltansa vuonna 1969 MTV1 -kanavalla saaden peräten 1 640 000 katsojaa. Vuonna 1980 tv-katsojia oli peräti 2 059 000, joka oli valtaisa määrä. Sen aikainen asukasmäärä oli Suomessa noin 4 800 000.