Putouksen juontaja vaihtuu – Christoffer Strandberg lähtee toteuttamaan suurta unelmaansa

Putouksen juontaja vaihtuu. Christoffer Strandberg jättää pestinsä.

Putouksen uusi juontaja ja cast julkaistaan ma 12. joulukuuta”, todetaan Putouksen somessa.

Christoffer ehti olla Putouksessa kolmen kauden ajan näyttelijänä ja kahdella kaudella juontajana.

”On hyvästien aika. Ja vaikka välittömästi iskee ikävä, tiedän että olen tehnyt oikean päätöksen. Minun on aika ottaa seuraava askel.

Rakas Putous, annoit paikan ja tilaisuuden näyttää kuka olen suurelle yleisölle. Opetit minulle niin paljon Tv:stä, tekemisestä, Suomesta ja itsestäni. Nyt on kuitenkin aika ottaa kaikki tuo oppi, inspiraatio ja itsevarmuus minkä sain ja tehdä mitä sydän käskee.

Vuonna 2020 olin tehnyt kolme kautta näyttelijänä. Barbi de Voro, Nöpö-Felix ja Salon Seija oli vapautettu maailmaan, ai kamala. Olin valmis siirtymään eteenpäin kun sain puhelun, että tulenko juontamaan. No tottakai! Sain juontaa kaksi kautta, joista ensimmäinen oli pahimpaan pandemian aikaa. Ekaa kertaa Putouksen historiassa meillä ei ollut studioyleisöä. Mutta kiitos huikean porukan ja ennen kaikkea kiitos teidän katsojien, siitä tuli henkilökohtaisesti rakkain kausi. Teidän lämpö, nauru ja kannustus tuntui studioon asti”.

Christoffer Strandberg / Instagram

Mitä seuraavaksi Christoffer, se jää vielä arvoitukseksi, mutta jotain suurta on tekeillä!

Enkä missään nimessä olisi luopunut tästä arvokkaasta pestistä, ellen olisi saanut mahdollisuutta toteuttaa yhtä suurinta unelmaa, jota olen kauan kantanut. Mun uteliaisuus, kiinnostus ja intohimo ovat vain kasvaneet. Siksi on osattava luopua. On pakko heittäytyä jos haluaa kehittyä ja haastaa itseään sekä muita. Sen aika on nyt”.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone