”Pieni kuolema” -albumin 9. syyskuuta julkaiseva Olavi Uusivirta nähdään kahdella erikoispitkällä levynjulkaisukeikalla Helsingin Ääniwallissa lauantaina 10.9.2022. Kyseessä on samalla Uusivirran ainoat klubikeikat syksyllä 2022.
Levynjulkaisukeikat ovat kaksiosaisia. Uusivirta yhtyeineen soittaa ensin uuden pitkäsoittonsa alusta loppuun, jonka jälkeen livesetin toinen puolisko koostuu vanhemmasta tuotannosta. Vetojen sisällön lisäksi erikoista on tapahtumapaikka. Uusivirta nähdään ensimmäistä kertaa omalla keikallaan Ääniwallissa.
”Ääniwallissa esiintymistä on suunniteltu jo vuosia ja hekin ovat meitä monta kertaa keikalle kyselleet, mutta aikataulut eivät ole tähän mennessä kohdanneet. Mahtavaa, että nyt natsasi! Ääniwalli sopii miljöönä täydellisesti tämänkaltaisille julkkarikeikoille, Uusivirta iloitsee.
LEVYNJULKAISUKEIKAT:
10.9.2022 Ääniwalli, Helsinki (ovet auki yleisölle klo 18:00)
10.9.2022 Ääniwalli, Helsinki (ovet auki yleisölle klo 22:15)
Lipunmyynti käynnistyy Tiketissä tiistaina 5.7. klo 12. Ikäraja K-18.