Metallican Lars Ulrich muistelee tylyä kokemustaan megabändin lämppärinä: ”Älkää ottako häneen katsekontaktia”

Metallican Lars Ulrich on Bill Maherin podcastissa ”Club Random with Bill Maher” jakanut kokemuksiaan liityen suurten mega-artistien lämppärien saamaan kohteluun.

Ulrich kertoo esimerkin, joka osui bändin omalle kohdalle vuonna 2005.

Siis Metallican, joka on myös itse raskaamman rockin kirkkaimmassa tähtikastissa.

Metallica oli tuolloin ”lämppärinä” The Rolling Stonesille, paikkana Oracle Park (San Francisco).

Larsin mukaan Rollarit oli lapsuuden sankareista niitä viimeisimpiä, joiden kanssa hän ei ollut vielä päässyt soittamaan.

”Istuimme bäkkärillä, kun henkilökohtainen assistentti tai vastaava tuli paikalle ja sanoi ’Mick Jagger kulkee tästä ohi parin minuutin kuluttua matkallaan rekassaan olevalle kuntosalille. Kun hän menee tästä, pyydän ettette ota häneen katsekontaktia tai yritä puhua hänelle’”.

Larsin mukaan ainoa ”sallittu” kontakti Rollareihin oli yhteiskuva ennen keikkaa.

Ja minulla kun oli haaveita, kuten soittaa Rollareiden kanssa, hengata Keith Richardsin hotellihuoneessa ja lähteä viimeisenä koko yön kestäneistä bileistä. Niin ei ihan käynyt”.

Ulrich ottaa esimerkiksi sen, miten Metallica kohtelee lämppäreitään.

Menen aina tervehtimään lämppäribändin tyyppejä. Katson heitä silmiin, ja kysyn onko kaikki kunnossa ja tarjoilua riittävästi. Se on inhimillistä. Lämppäribändin tyyppien pitää tuntea olevansa tervetulleita”.

(Far Out Magazine)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone