”Kitarasaundini on muuttunut raskaammaksi” – Erja Lyytiseltä uusi livelevy

Erja Lyytinen julkaisee livelevyn ”Diamonds on the Road” perjantaina 6.10.

Erja päätti äänittää livelevyn viime kevätkiertueella, sillä bändillä oli tuolloin hyvä vire, lähes kaikki keikat olivat loppuunmyytyjä ja hänen mielestään uusimman studiolevyn biisejä oli rento soittaa livenä. Diamonds on the Road sisältää uusimman levyn biisejä sekä keikkahelmiä vuosien varrelta.

Levyn julkaisee Tuohi Records ja jakelee Playground Music.

Diamonds on the Road julkaistaan Suomen lisäksi fyysisenä levyllä muualla Euroopassa ja Japanissa sekä digitaalisesti maailmanlaajuisesti. Levy sai juuri 10/10-tähden arvion brittiläisen Powerplay Rock and Metal Magazinen uusimmassa numerossa 266.

”Sitten viimeisen Lockdown Live -livelevymme, kitarasaundini on muuttunut raskaammaksi ja soittooni on tullut tuhdisti aineksia hard rockin puolelta. Myös kitara-arsenaalini on kasvanut, ja tälläkin keikalla kitaroita oli mukana kuutisen kappaletta. On hauskaa kaivaa eri kitaroista erilaisia karaktäärejä livebiiseihin. Juuri ennen kiertuetta fiksasimme myös Fender Custom Shopin Stratocasterin settiin mukaan. Pakko myöntää, että kitaran pitäminen pelkkänä sohvakitarana on ollut melkoista syntiä, sen verran hyvältä tuo Stratocaster saundaa biiseissä Black Ocean ja Never Really Had You”.

Erja aloittaa yhtyeensä kanssa 20-vuotisjuhlakiertueen huomenna perjantaina. Kiertue jatkuu jälleen lokakuussa ja päättyy 21.10. Syksyn aikana Erja keikkailee myös Saksassa, Hollannissa ja Briteissä.

Ohessa Erjan Jimi Hendrix -coverointi Crosstown Traffic.

01.09. FIN – Kangasala, Kangasala-talo – loppuunmyyty
02.09. FIN – Kuopio, Sawohouse Underground
03.09. FIN – Äänekoski, Painotalo
05.10. FIN – Joensuu, Kerubi
06.10. FIN – Mikkeli, Kulttuuritalo Tempo
07.10. FIN – Tampere, TTT-Klubi – loppuunmyyty
12.10. FIN – Turku, Utopia Club
13.10. FIN – Kurikka, Kurikan kampus
14.10. FIN – Rauma, Kulttuurikuppila Brummi
17.10. FIN – Lohja, Laurentius-Sali
18.10. FIN – Helsinki, Tavastia-klubi
19.10. FIN – Kouvola, Pato Areena
20.10. FIN – Savonlinna, House Of Olaf
21.10. FIN – Iisalmi, Iisalmen kulttuurikeskus

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone