Parhaillaan taukoa viettävä Sanni vihjailee uutisista – ensi keskiviikkona seuraa julkistus. Mikä tai mitä on luvassa, sitä voi arvailla näyttävästi
Lue lisää
Lappeenrannan rytmiorkesteri Kotiteollisuus on viettänyt tammikuun studion uumenissa. Ensimmäinen todiste on helmikuun 23. päivä julkaistava single Kusipää. Hynynen kertoo uudesta
Lue lisää
Chisun tuore sinkkubiisi, I Walk the line, lainaa Johnny Cashia. Biisi on mukana maaliskuussa ilmestyvässä Kääntöpiste-elokuvassa. ”Tein coverin Johnny Cashin
Lue lisää
Vuonna 1996 perustettu rockyhtye Disco Ensemble ilmoitti eilen lopettavansa uransa. Yhtye soittaa uransa viimeiset keikat 7. ja 8. joulukuuta 2018
Lue lisää
Vuonna 1996 perustettu kotimainen rockyhtye Disco Ensemble lopettaa. Yhtye ilmoitti keskiviikkona soittavansa uransa viimeiset keikat 7. ja 8. joulukuuta 2018
Lue lisää
Slayerin lähes 37 vuotta jatkunut ura päättyy viimeiseen maailmankiertueeseen. Ainakin Pohjois-Amerikan kierrokselle mukaan lähtee todellinen ”dream team”; Vanhan koulukunnan rässisankarit
Lue lisää
Trumpetisti, säveltäjä ja vokalisti Hugh Masekela on kuollut 78-vuotiaana, kertoo BBC. Hän sairasti eturauhassyöpää. Masekela oli jazzin legenda ja afrikkalaisen
Lue lisää
Yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä Neil Diamond, 77, kertoo sairastavansa Parkinsonin tautia. Sairauden takia viimeinen osa hänen kiertueestaan on jouduttu perumaan.
Lue lisää
Metallilegenda Slayer on julkistanut tekevänsä vielä yhden maailmankiertueen – viimeisen. Sitten se on ”The End”. Lisätietoja luvassa myöhemmin. The End
Lue lisää
Joensuussa järjestettävä Ilosaarirock julkaisi maanantaina kaksikymmentä uutta artistia heinäkuun festivaalille. Uusia täkyjä ovat muun muassa Itä-Suomen jäähyväiskeikkansa Ilosaarirockissa tekevä Cheek
Lue lisää