Joonas Nordman laittaa julkkikset grilliin

Kevään grillikausi käynnistetään MTV:llä la 16.4. klo 21 alkaen, kun grillimestari Joonas Nordman heittää julkkikset tulisille hiilille. Joonas Nordman Show: Grillikausi -ohjelmassa hiillostettavaksi joutuu myös show’n isäntä itse.

Neljässä erikoisjaksossa studioon rakennetaan kunnon grillijuhlat, joissa julkkiksista vitsaillaan puolin ja toisin, sanoja säästelemättä, mutta suurella sydämellä.

Jokainen jakso rakentuu illan kunniavieraan ympärille. Vieras on tunnettu, menestynyt ja mielipiteitä herättävä suomalainen julkisuuden henkilö. Kunniavieraan ja grillimestarin lisäksi studioon saapuu viisi huumorin ammattilaista tai grillattavalle muuten tuttua julkkista, jotka kukin vuorollaan roastaavat illan päätähden, juontajan ja toinen toisensa.

”Yhdysvalloissa syntynyt roast-perinne tulee vihdoin Suomeen tässä kokoluokassa. Tällaista ei ole ennen nähty. Monen katsojan odotus palkitaan vihdoin”.

Roast perustuu paikalla olevien tekijöiden yhteiseen sopimukseen, että nyt saa olla toista kohtaan törkeä luvan kanssa. Vaikka vitsit ovat roiseja, ne ovat myös nerokkaita. Roastin tekijöiden kesken vallitsee aina pohjimmiltaan syvä kunnioitus”.

Kunniavieraina nähdään Riku RantalaJouni HynynenVappu Pimiä ja Miika Nousiainen.

Joonas Nordman Show: Grillikausi alkaa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa la 16.4. klo 21.
Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.  

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone