”Haluan jakaa teille jotain henkilökohtaista” – Erika Vikmanin tunteellinen someviesti sai somekansalta yksimielisen vastaantoton

Erika Vikmanilta henkilökohtainen avautuminen somessa.

”Olen taistellut paniikkihäiriön kanssa jo muutaman vuoden”.

Syy, miksi Erika ottaa asian esille nyt, on keikalla sattunut ikävä tilanne.

”Edellisellä keikallani jouduin tilanteeseen, jossa minun oli pakko poistua lavalta kesken biisin. Kävin lavan takana ja tulin takaisin, lauloin kappaleen loppuun. Sen jälkeen kerroin yleisölle syyn poistumiselleni: olin saanut paniikkikohtauksen”.

Erika Vikman / Instagram

Erika toteaa kohtauksia tulevan stressaavissa tilanteissa – valitettavasti myös lavalla.

”Kun kohtaus tulee voimakkaana, en pysty laulamaan vaan mun on pakko käydä lavan takana ottamassa happea ja rauhoittumassa. Kohtaus on itselleni aina musertava ja pelottava kokemus, mutta toistaiseksi olen keikalla sellaisen saadessani pystynyt keräämään itseni tosi nopeasti ja jatkamaan esiintymistä”.

Halusin jakaa tämän teidän kanssa, koska en saa antaa pelolle valtaa ja alkaa vältellä tilanteita”.

Tärkeintä on, että en anna pelolle valtaa, koska jos jotain rakastan niin työtäni”.

Erikan suora ja henkilökohtaiseen elämään liittyvä viesti on saanut artistin somessa pelkästään ymmärtävää ja sydämellistä palautetta:

”Ihanaa että jaat tämän avoimesti”

Hienoa avoimuutta asiaa kohtaan, jonka kanssa monet kamppailee. Jo se että pystyt kääntämään tilanteen noinkin nopeasti voitoksi kertoo paljon

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone