Eero Ritala näyttelee Elisa Viihde Viaplayn uudessa Renki-sarjassa perheenisää, joka kokee huonommuuden tunnetta, koska ei suoriudu kotitalonsa remonttihommista ja auton laitosta. Lopulta hän palkkaa itselleen rengin (Joonas Saartamo), joka muuttaa asumaan perheeseen kohtalokkain seurauksin.
Ritala tunnistaa sarjasta paljon arkisia tilanteita.
”Sisimmältäni olen tämmöinen Helsingin joukkoliikennepoliisi, jolle on tärkeää, että metrosta astutaan ensin ulos ja vasta sitten sisään. Mulla kiehahtaa saman tien, jos joku puskee ensin sisään. Kyllä vasara pysyy käsissäni ja osaan porata seinää, mutta autoista en tiedä yhtikäs mitään”, Ritala luonnehtii.
Renki sarjan on käsikirjoittanut Leo Viirret ja ohjannut Pete Riski. Ritala pitää Renkiä perhesarjana, joka on pääpiirteittäin komediallinen, mutta toisinaan hyvinkin synkkäilmeinen.
”Sarjassa kiehtoo myös se, että asiat viedään siinä tarpeeksi pitkälle. Tuntuu välillä siltä, että jotkut käsikirjoitukset ovat liian kilttejä ja yksioikoisia. Tässä mennään välillä selkeästi pimeälle puolelle. Vaikka sarjassa näytellään isosti ja paljon, siinä näytellään tosissaan. Hahmoista tulee aitoja. Tuloksena on eräänlainen arjen ja absurdiuden sekoitus.”
Ritala on tottunut esittämään hauskan miehen rooleja. Komedian keskeiset opit hän kertoo saaneensa Q-teatterissa.
”Pääsin näyttelemään siellä Tommi Korpelan, Elina Knihtilän, Jani Volasen, Pirjo Longan kanssa. He ovat tehneet komediaa vakavalla naamalla. Siitä sain ajatuksen lähestyä komediaa draaman kautta.”
Ritala sanoo tekevänsä vain sellaisia rooleja, jotka tuntuvat hänestä tarpeeksi kiinnostavalta. Petrin rooli tuntui omalta jo käsikirjoitusta lukiessa.
”Joskus koekuvausten jälkeen on saattanut tuntua siltä, että rooli oli kiinnostava, mutta ei ehkä sittenkään mun juttu. Rengin kohdalla tiesin heti, että miten se pitää näytellä ja miten siitä saisi vielä paremman”, Ritala toteaa.
Renki-sarja herättää ajatuksia. Sarjassa käsitellään riittämättömyyden, osaamattomuuden ja häpeän tunteita. Johtoajatus on, että kaikkien ei tarvitse osata rakentaa ja remontoida.
Ritala peräänkuuluttaa sitä, että omista tunteistaan kannattaa puhua avoimesti.
”Häpeä on hyvä tunne. Se puhdistaa, jos sitä ei piilota. Olen alkanut jakaa omia häpeän tunteitani sosiaalisessa mediassa. Häpeää ei saa piilottaa, se pitää tuoda esiin. Yleensä käyn niin, että useimmat muutkin häpeävät samaa asiaa ja voimme nauraa yhdessä.”
Renki on katsottavissa kokonaan Elisa Viihde Viaplayssa.
Kuva: Marko Seuranen