Maailmanlaajuinen hittiformaatti, hollantilaista alkuperää oleva The Traitors nähdään ensi syksynä Suomessa.
Christoffer Strandbergin isännöimä Petolliset saapuu Neloselle ja Ruutuun.
Kyseessä on uudenlainen psykologinen kamppailu Petollisten ja Uskollisten välillä. Peli, jossa kukaan ei voi luottaa keneenkään. Petolliset on murhamysteeri, jonka tunnelma tihenee pelin ensihetkistä saakka.
Christoffer on kutsunut Vanajanlinnaan 18 tunnettua kilpailijaa, jotka suorittavat yhtenä joukkona vaativia tehtäviä ja keräävät hopeaharkkoja voittopottiin.
Pelin aikana kilpailijat kohtaavat myös epäilyksiä, petoksia ja dramaattisia pudotuksia, sillä heidät on jaettu Uskollisiin ja Petollisiin, mutta katsojien lisäksi vain kukin kilpailija yksin tietää, kumpaan leiriin hän itse kuuluu.
Voittaakseen Petollisten tulee salata henkilöllisyytensä, juonitella, jopa valehdella – ja murhata Uskolliset yksi kerrallaan.
Yksi kerrallaan kilpailijat putoavat pelistä tultuaan murhatuksi tai karkotetuksi. Viimeisen pyöreän pöydän ääressä ratkeaa, saavatko Uskolliset karkotettua kaikki Petolliset vai onnistuvatko Petolliset pelaamaan tiensä voittoon.
Kilpakumppanin uskollisuutta tai petollisuutta he voivat vain arvailla, ja vain toiset heistä voivat voittaa pelin ja 25 000 euroa.
(Nelonen)