Brittinäyttelijä Tom Georgeson on kuollut 88-vuotiaana, muun muassa The Mirror uutisoi. Georgeson menehtyi yllättäen ja äkillisesti keskiviikkona Lontoossa. Hänet muistetaan parhaiten 80-luvun
Lue lisää
Kotimainen elokuva Anna-Liisa nähdään torstaina TV1:ssä klo 13.20. Vuonna 1945 ensi-iltansa saanut draama kertoo kihloissa olevasta naisesta, jota menneisyys ei jätä rauhaan.
Lue lisää
Näyttelijä Maryam d’Abo muistetaan parhaiten vuonna 1987 valmistuneesta James Bond-elokuvasta 007 vaaran vyöhykkeellä. Hän näytteli elokuvassa KGB-kenraali Koskovin sellisti-tyttöystävää Kara Milovya,
Lue lisää
Yle Teema esittää keskiviikkona klo 23.00 psykologisen jännärin, jonka pääosissa ovat Leea Klemola, Rea Mauranen ja Elina Hurme. Vuonna 1997 valmistunut elokuva kertoo omistushalusta
Lue lisää
Pitkän linjan kitaristi ja musiikintekijä Jimmy Westerlund on noussut maailman arvostettujen kitaristien joukkoon. Maailman suurin kitaralehti Guitar Player julkaisi juuri
Lue lisää
Yhdysvaltalainen televisiojuontaja Kiki Shepard on kuollut 74-vuotiaana. Shepardin edustaja kertoi TMZ:lle, että hän sai maanantaina massiivisen sydänkohtauksen Los Angelesissa ja
Lue lisää
TV1 esittää tiistaina klo 13.26 kotimaisen Toivelauluja -elokuvan vuodelta 1961. Kyseessä on lajityyliltään harvinaisehko iskelmäelokuva. Toivelauluja-elokuvassa nuoret rakastavaiset Pirkko ja
Lue lisää
Yhdysvaltalainen näyttelijä Matt Clark on kuollut 89-vuotiaana, uutisoi The Hollywood Reporter. Näyttelijän tyttären mukaan Clark kuoli sunnuntaina Austinissa, Texasissa. Hän
Lue lisää
Oscar-palkinnot jaettiin varhain maanantaina Suomen aikaa. Parhaan elokuvan palkinnon voitti Paul Thomas Andersonin ohjaama ja käsikirjoittama One Battle After Another. Anderson sai
Lue lisää
Brittiläinen näyttelijä John Alford on kuollut vankilassa 54-vuotiaana. Hänet tuomittiin viime vuonna kahteen teini-ikäiseen tyttöön kohdistuvista seksuaalirikoksista. Muun muassa BBC
Lue lisää