Eppu Normaali houkutteli helteiseen Provinssiin suuren yleisön.
Provinssin lauantain avaaja ja samalla koko festivaalin suurin kotimainen vetonaula oli uransa päättävä Eppu Normaali, joka houkutteli helteiselle päälavalle suuren yleisömäärän. Ensimmäistä kertaa viikonlopun aikana ihmismassa näkyi ja tuntui vellovina jonoina.
Eppu Normaali on instituutio, joka on mittavan uransa aikana säveltänyt suomalaiseen musiikkiperintöön käsittämättömän määrän hienoja lauluja. Nämä laulut jäävät elämään sen jälkeenkin, kun orkesteri on poistunut estradeilta.
Provinssissa oli aistittavissa kollektiivista herkistymistä. Moni varmasti tiedosti, että näkee Eput nyt viimeistä kertaa. Ajatuksessa on jotain pysäyttävää, vaikka Eppujen musiikki olisi luikerrellut elämään vain radiokanavia pitkin.
Eppu Normaali osoitti, että loppujen lopuksi musiikissa ja sen esittämisessä on kyse yksinkertaisista asioista. Bändillä ei ollut konfetteja, pyroja, lasereita, eikä mitään muutakaan taustakangasta suurempaa rekvisiittaa. Mutta. Yhtyeellä oli lauluja ja se esitti ne hyväntuulisesti vuosien tuomalla varmuudella. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja musiikki virtasi. Kaikkien tuntemat hitit seurasivat toisiaan ja yleisö lauloi mukana. Martti Syrjä jutusteli biisien välissä arkipäiväisellä “soitellaan nämä laulut, niin otatko kaffia ja pullaa” –asenteella. Kiire lakkasi, yleisö viihtyi. Kun Martti Syrjä ilmoitti jäljellä olevan kaksi lauluja, mieleen hiipi epätoivo. Tässäkö se nyt oli? Nyt jo?
Lopetuksen kappalevalinnat alleviivasivat yhden aikakauden päättymistä. “Kun olet poissa” ja Älä mene njet njet” ja “Kaikki häipyy, on vain nyt” oli päätös, jonka aikana yleisön lisäksi nieleskeli myös yhtye itse.
Eppu Normaalilla on vielä keikkoja jäljellä ennen sitä viimeistä. Jos kaikki keikat ovat näin tunteikkaita, tästä tulee pitkät jäähyväiset. Toisaalta, niinhän se kuuluu ollakin.
Teksti: Tomi Asuintupa. Kuvat: Jouni Hirn
