Yksi maamme kansainvälisesti menestyneimmistä metallitähdistä, Korpiklaanin Jonne Järvelä, julkaisee ”Harjumaa-sooloalbuminsa” 18. joulukuuta.
Albumilta saadaan nyt ennakkoon levyn nimibiisi Harjumaa, joka on kuunneltavissa kaikissa suoratoistopalveluissa.
”Melankolisen toiveikas Harjumaa kuvailee luonnon voimaa ihmisessä. Ihminen voi olla kuin puu, joka kannattelee itseään vahvoilla juurillaan, vastoinkäymisistä huolimatta. Aurinko tulee näkyviin aina takaa pilven harmaan, kuten kertosäkeessä sanotaan, ihminenkin voi nousta takaisin jaloilleen”.
JONNE-bändissä on mukana myös tuttuja kasvoja musiikkipiireistä; basistina toimii Waltari-yhtyeessä kannuksensa saanut Kärtsy Hatakka ja harmonikassa nähdään myös Korpiklaanissa vaikuttava Sami Perttula. Viulua soittaa jo aiemmilla Jonnen soolojulkaisuilla kuultu, erityisesti folk metal -yhtye Cruachanin pitkäaikaisena jäsenenä tutuksi tullut John Ryan. Lisäksi albumilla on lukuisa joukko vierailijoita, kuten Amorphisin, Barren Earthin, Mannhain ja Turisaksen riveistä tuttu Kasper Mårtenson sekä edesmennyt flamencon metallin ainutlaatuisella tavalla yhdistänyt kitaristi Ben Woods.




