The Rasmuksen odotettu ”Rise”-albumi on nyt julkaistu. Uusi single on nimeltään Live and Never Die.
”Vaikka se on viimeinen kirjoittamani kappale levylle, Live and Never Die oli lopulta täydellinen avausraita. En usko, että olen koskaan aiemmin kirjoittanut niin paljon positiivisia sanoja ja duurisointuja. Kappaleessa on paljon energiaa”, Toteaa Lauri Ylönen.
”Uuden albumin tekeminen kesti kolme pitkää vuotta. Nousimme alimmasta pohjasta uuteen kukoistukseen, jossa olemme tänään. Suunnitelmissamme oli äänittää albumi Englannissa vuonna 2020, mutta korona sotki kaiken. Asumme eri maissa, joten olimme jumissa eri mantereilla yrittäessämme äänittää albumia netin kautta. Ja se oli todella perseestä. Mutta yritimme ja saimme jotain tehtyä. Se oli erittäin vaikea tapa työskennellä ja aikaa vievää yrittää lähettää tiedostoja eri puolille maailmaa. Se lopulta päätyi melkein hajottamaan koko bändin, kunnes kitaristi jätti meidät”.
Playground Musicin julkaiseman Rise-albumin ovat tuottaneet Desmond Child ja Joshua. Levyllä kitaraa soittavat sekä Emppu Suhonen että Pauli Rantasalmi.
Albumin nimeksi piti ensin tulla Nightdivision, koska korona-olosuhteet erottivat meidät toisistaan. Kun kaikki positiiviset asiat tapahtuivat, bändi halusi nimetä albumin uudelleen, että se sopisi tunnelmaan paremmin.