The Doors -kitaristi Robby Krieger palaa muistelmissaan rajuihin ja huikeisiin bändivuosiin: ”En voi sanoa, että olisin elänyt täydellisen elämän…”

Legendaarisen The Doors -yhtyeen laulajan Jim Morrisonin kuolemasta tuli heinäkuussa kuluneeksi 50 vuotta. Nyt yhtyeen ”hiljaiseksi jäseneksi” luonnehdittu kitaristi Robby Krieger kertoo Set the Night on Fire -kirjassaan omat muistelmansa yhtyeestä sen ikonisesta keulahahmosta. Like julkaisu teoksen suomennoksen 20.1.

Vuonna 1946 Los Angelesissa syntynyt Krieger on saanut lisänimen ”The Doorsin hiljainen jäsen”. Tästä huolimatta hänen äänensä kuuluu rockin historiassa, sillä hän kirjoittanut yhtyeen klassikoita, kuten Light My Fire ja Love Me Two Times.

Krieger palaa kirjassaan myös aikaan ennen The Doorsia. Hän liittyi yhtyeeseen 18-vuotiaana vain muutama kuukausi sen perustamisen jälkeen.

Krieger muistaa hyvin päivän, jona hänen ja The Doorsin yhteinen taival alkoi.

”Niin sitten yhtenä päivänä syksyllä 1965 kuskasin sähkökitarani, vahvistimeni ja kalifornialaisesta samppanjapullosta saadun asekelpoisen slideputkeni santamonicalaisen toimistorakennuksen takana olevalle parkkikselle. Parkkipaikan kupeessa oli kuja ja kujalla pieni ränsistynyt talo. Talossa asui kaveri nimeltä Hank, joka antoi ystävällisesti Doorsin käyttää Yamaha-pianoaan ja treenata ahtaassa olohuoneessaan. Siellä ei ollut naapureita eikä kukaan valittanut metelistä. Olin tavannut kaikki bändin jäsenet jo aiemmin, joten esittelyjä ei tarvittu, ja koska olin saanut Johnilta bändin kuuden biisin demokasetin, olin voinut valmistautua hyvin. Suosikkini noista raidoista oli ”Moonlight Drive”, ja siitä tuli ensimmäinen yhdessä soittamamme biisi.”

Kaksi vuotta myöhemmin hittibiisi ”Light My Fire” nousi jättihitiksi ja samaisen vuoden 1967 lopulla kakkosalbumi Strange Days nousi listoilla debyyttilevyn seuraan USA:n albumilistan top-5:een.

Kriegerin mukaan Jim Morrisonin ryyppääminen oli lisääntynyt samaan tahtiin suosion kasvun kanssa, ja kukin bändistä ja kiertueporukasta sai vuorollaan tehtäväkseen katsoa, ettei solisti olisi liian tuiterissa keikkailtoina.

Joulukuun 9. päivänä 1967 tuo tehtävä oli langennut minulle. Soitimme illalla Connecticutin New Havenissä, ja sitä ennen Jim ja minä söimme ulkona päivällistä deittiemme kanssa. Pöydässä oli aika hiljaista, eikä Jim juonut tavallista enempää. Tosin hänen tavallinen annoksensa oli paljon suurempi kuin useimmilla ihmisillä. En ollut vielä keksinyt, miten Jimin saisi pysymään kohtuudessa. Vastaväitteet eivät tehonneet. Vaikeneminen ei tehonnut. Kannustaminen ei tehonnut. Sinä iltana kokeilin lempeää nalkutusta: ”Oletko ihan varma, että kannattaa tilata sitä?” tai ”Hei, mieti nyt. Meillä on keikka kahden tunnin päästä.” Ei tehonnut.

Morrison aiheutti käytöksellään huolta läheisilleen ja yhtyekavereilleen. Kriegerin mukaan Morrisonin anteeksipyynnöt olivat konstailemattomia ja toisaalta hypnoottisia. Hän ihmettelee vieläkin, mitä kaikkea he olivat valmiita valmiita antamaan hänelle anteeksi.

Selvin päin hänessä oli jotain, minkä vuoksi hänelle oli vaikea kantaa kaunaa. Hän oli herättänyt minut keskellä yötä pilapuheluillaan, nolannut meidät tuottajamme edessä ja roikkunut sitten ikkunalaudasta ja kiehnännyt alasti päälläni hotellivuoteessaan. Miksi minä siedin sitä kaikkea? Miten sellaisen voi kuitata tavallisella anteeksipyynnöllä? Miksi pysyin bändissä, jonka kantava voima näytti haluavan tuhota
kaiken?

Kirjassa muistellaan hurjia ja jopa väkivaltaisiksi yltyneistä keikkoja, jotka nousivat The Doorsin tavaramerkeiksim mutta joiden takkia heidän oli vaikea saada keikkoja kotimaassa. Vain harva promoottori oli valmis buukkaamaan heidät, ja heiltäkin paikalliset viranomaiset ottivat toimiluvan
pois.

The Doorisista tuli yhtye, jota joko rakastettiin tai vihattiin.

”… muistan keikan Singer Bowlissa New Yorkissa kesällä 1968. Jim ryömiskeli ympäriinsä vatsallaan, ja väkeä rynni lavalle. Olisimme jatkaneet soittamista, mutta konserttipaikka katkaisi äänentoiston ja poliisit saattelivat meidät lavan taakse. Vartijat eivät saaneet hulinoitsijoita kuriin, ja istuimet saivat jälleen kerran kyytiä.”

Ja muistan selvästi seuraavan illan keikan Cleveland Public Auditoriumissa, missä yleisö kuunteli soittoamme valtaosan iltaa tylsistyneenä jäätävän hiljaisuuden vallitessa. Biisien välissä ei kuulunut aplodeja. Jim käyttäytyi aivan samoin kuin kaikilla niillä keikoilla, jotka olivat nousseet otsikoihin. Hän provosoi yleisöä, kiemurteli ja vääntelehti, käytti karkeaa kieltä. Ei vaikutusta.”

The Doorsin tarina kesti vuodesta 1965 vuoteen 1973, mutta käytännössä kaikki päättyi Jim Morrisonin kuolemaan vuoden 1971 heinäkuussa.

Krieger sai kuulla Morrisonin kuolemasta edustajaltaan Bill Siddonsilta. Perättömiä huhuja Morrisonin kuolemasta oli liikkunut niin monta vuotta, mutta nyt hän tiesi, että tällä kertaa se oli totta. Puhelun jälkeen kaikki oli sumeaa.

”En itkenyt. Olin surullinen mutta olin myös sokissa. Jälkeenpäin ajatellen se tuntuu naiivilta. Varoitusmerkit olivat olleet nähtävissä jo niin pitkään. Isäni oli varoittanut meitä. Paul Rothchild oli varoittanut meitä. Jimi ja Janis olivat varoittaneet meitä. Jim itse oli varoittanut meitä. Ei siinä ollut mitään uskomatonta, emme vain halunneet uskoa. Vitsailimme aina, että Jim eläisi pidempään kuin kukaan meistä, kuin jotkut juopot irlantilaisrunoilijat, jotka elävät satavuotiaaksi. Niin meidän oli täytynyt itsellemme vakuutella. Se oli meidän tapamme selviytyä siitä, että hän tanssi jatkuvasti kuilun reunalla.”

Kriegerin ei näe kaikkea elämäänsä aikajärjestyksessä, vaan mieleen palaa hetkiä ja tuntemuksia. Joskus ne nostaa pintaan vanha valokuva, vanha laulu tai vaikkapa kyynelkaasun haju.

”En voi sanoa, että olisin elänyt täydellisen elämän, mutta ainakin olen ollut harvinaisen onnekas ja yrittänyt pysyä nöyränä siitä huolimatta. Olen yrittänyt olla rehellinen ja ystävällinen. Olen yrittänyt löytää tyyneyttä ja rauhaa meditaatiolla. Olen yrittänyt olla antelias ja armelias.”

Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Set the Night on Fire – Elämää, kuolemaan ja kitaransoittoa The Doorsissa. Teos on saatavilla e-kirjana Elisa Kirja -palvelusta. Lue näyte täältä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone