Näyttelijä Jussi Nikkilän itähelsinkiläinen, suomenruotsalainen kitarayhtye julkaisi biisinäytteen tulevalta debyytiltä

Elokuvassa Ganes näyttelijä Jussi Nikkilä näytteli Hurriganes-kitaristi Albert Järvistä. Nykyään Nikkilä vaikuttaa näyttelemisen lisäksi Swinghund-nimisessä itähelsinkiläisessä suomenruotsalaisessa kitarayhtyeessä.

Nikkisen lisäksi mukana ovat myös kitaristi ja elokuva-alan tekijä Kari Malmio sekä Helsingin Musiikkitalon äänimies Oliver Siitari.

Ruotsiksi laulettu Stockholm 7 on yhtyeen ensimmäinen single ja ensimmäinen maistiainen loppuvuodesta ilmestyvältä debyyttialbumilta. Kappale liikkuu omaleimaisesti kitaramusiikin eri reunoilla. Siinä kuuluu bändin yhteissoiton orgaanisuus – tunne siitä, että kappale on syntynyt samassa huoneessa, ei excelissä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *