Tänään TV:ssä: Vilma tapaa hurmuri-Mikon ja pian väkivalta astuu kuvaan – omakohtaiseen romaaniin pohjautuva sarja alkaa

Kaikki anteeksi – Nelonen maanantaina 13.11. klo 21:00

Elisa Viihteen uuden draamasarjan Kaikki anteeksi ensimmäinen jakso esitetään tänään Nelosella, ja loput tulevat katsottaviksi Ruutu + tilauksella.

Antti Heikki Pesosen ohjaama neliosainen sarja pohjautuu Laura Mannisen omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaan samannimiseen romaaniin. Sarja käsittelee Mannisen teosta mukaillen lähisuhdeväkivaltaa, sekä häpeää ja vaikenemisen kulttuuria. Samalla se kertoo toivosta ja selviytymisestä.

Kolmekymppinen sporttinen uranainen Vilma (Iida-Maria Heinonen) ihastuu Mikkoon (Joonas Saartamo), joka on monessa mielessä täydellinen ja hurmaava. Vähitellen Mikon todellinen persoonallisuus alkaa paljastua ja hänestä selviää salattuja asioita. Kaikista ennusmerkeistä huolimatta Vilma haluaa jatkaa suhdetta ja hän ajautuu kolmilapsisen uusperheen bonusäidiksi. Lopulta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta tulee osa arkea.

Maanantaina esitettävässä avausjaksossa koetaan vielä onnen hetkiä kesäisessä Helsingissä. Vilma tapaa Mikon ja ihastuu häneen välittömästi.

Mannisen esikoisteos Kaikki anteeksi herätti ilmestyessään laajaa keskustelua lähisuhdeväkivallasta. Kirja oli vuoden 2018 myydyimpiä äänikirjoja. Se perustuu Mannisen omiin kokemuksiin väkivaltaisessa suhteessa.

Kaikki anteeksi saa ensi-iltansa tänään Nelosella ja Ruudussa 13.11. Ruutu+-tilauksella pääsee katsomaan 2 jaksoa. Sen jälkeen jaksoja julkaistaan viikoittain. Koko sarja on katsottavissa 27.11.2023.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone