Voi veljet, mikä päivä! – TV1Tiistaina 19.09. klo 13:20
Sakari Jurkan ja Veikko Itkosen ohjaama kesäinen komedia kertoo hermoloman tarpeessa olevasta johtajasta, joka joutuu kesähuvilallaan todelliseen mylläkkään.
Vuonna 1961 valmistunut farssi perustuu Tatu Pekkarisen romaaniin. Pääosissa ovat Saara Pulkkinen, Antti Litja ja Eemeli.
Voi veljet, mikä päivä! -elokuva kuvattiin pienellä budjetilla ja se näkyi lopputuloksessa monella tavoin. Sisäkuvat otettiin pääasiassa yhdessä ainoassa lavastuksessa, joka esitti Rantamoiden kesähuvilaa.
Taustakankaiden puuttuminen korvattiin kiinnittämällä alaslasketut säleverhot ikkunoiden eteen. Rahanpuutteen takia elokuvalle hankittiin sponsoreita. Maaseutukylän Seurahuoneen jaksoissa nähdään näkyvää Sinalco-virvoitusjuoman mainontaa.
Elokuvan yleisömenestys jäi heikoksi eivätkä kriitikotkaan riemastuneet näkemästään. Alhainen katsojamäärä oli suuri pettymys tuotantoyhtiölle. Helsingissä elokuvan esityskertojen määrä oli vuoden kolmanneksi vähäisin.
Helsingin Sanomien Juhani Lindström kirjoitti, että ”Voi veljet, mikä päivä! on Veikko Itkosen hengentuote, josta on vaikeata löytää mitään positiivista.”
”Rento aurinkoinen hassuttelu tämä tuote on, ei suinkaan Itkosen heikoimpia, vaikkemme sille valtionpalkintoa ennustakaan”, Elokuva-Aitan kriitikko Valma Kivitie totesi astetta positiivisemmin.