Herra ja ylhäisyys – TV1 maanantaina 23.01. klo 13:08
Simo Penttilän kirjoittama seikkailukomedia kertoo kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilän vaiheista Meksikossa. Tauno Palon esittämä Heikkilä matkustaa Sierranuevan tasavaltaan, missä hän joutuu poliittisten juonittelujen kohteeksi.
Herra ja ylhäisyys on mainittu yhdeksi suuritöisimmistä ja kalleimmista suomalaisista seikkailuelokuvista. Sen tuotantokustannukset nousivat yli 4 miljoonaan markkaan eli budjetti oli kaksinkertainen tuon ajan muihin koko illan elokuviin verrattuna.
Kesällä 1943 kuvatun elokuvan ulkokuvat otettiin Vihdin Nummelassa, jonne lavastettiin meksikolaiset kulissit. Nummelan lentokentälle pystytetty meksikolaiskaupungin lavastus oli Suomen elokuvahistorian siihen asti suurin.
Kuvausryhmä koki suuria vastoinkäymisiä, kun rankkasateiden takia kulissi jouduttiin rakentamaan viisi kertaa uudestaan.
”Kova tuuli kaatoi suuria kaksikerroksisia taloja aukealla hiekkatasanteella, rappaus putosi alas ja maalit juoksivat näkymättömiin. Rautanaulatkin saatiin vain lainaksi, ja korkona on luovutettava niiden lisäksi takaisin joukko nauloja entisistäkin kulisseista”, Suomi-Filmin Uutisaitta -lehdessä muisteltiin (lähde: Elonet)
Massiiviset lavasteet herättivät myös kriitikoiden huomion.
”Puhtaalla omallatunnolla voi sanoa, että Suomi-Filmi on tehnyt ensimmäisen kotimaisen suurelokuvan, jonka valmistamiseen on käytetty oikein ulkolaisia, tarkemmin sanoen amerikkalaisia mittasuhteita… ulkonaisilta puitteiltaan todellinen suurfilmi, ensimmäinen laatuaan maassamme”, Uusi Suomi kirjoitti aikalaiskritiikissään.