Riikka Sandbergin esikoisteos Ørja (Otava) lukeutuu alkuvuoden kiehtovimpiin uutuusromaaneihin. Mesta.net selvitti kirjan taustat ja esikoiskirjailijan kuulumiset.
Onneksi olkoon esikoiskirjasi johdosta! Miltä nyt tuntuu? Miten pitkäaikainen haave ja prosessi esikoiskirjasi oli kaiken kaikkiaan?
Kiitos! Olo on kevyt ja onnellinen, mutta silti jostain iski hetkeksi haikeus: Ørjan henkilöt olivat mukanani vuosia (niin kirjoituslomilla kuin kolmessa eri kotiosoitteessa), ja nyt he ovat kansissa ja minä täällä, sohvalla syömässä porkkanoita, päässäni vain porkkanan rouskuva ääni.
Kun olin 8-vuotias, opettaja Tellervo Kuoppala jakoi kaikille vihot ja sanoi, että nyt kirjoitetaan tarinat. Sillä sekunnilla planeetat menivät järjestykseen ja ymmärsin, että tarinoita voi kirjoittaa kuka vaan, että kirjoja tekevät ihan tavalliset ihmiset. Olen ollut Wordissa ja kirjoitusvihoissa siitä asti.
Aloin kirjoittaa Ørjaa haaveillen ja harvakseltaan muistaakseni syksyllä 2015. Skarppasin vuonna 2019: hain mukaan Mestarikurssille ja aloin merkitä kirjoitusiltoja kalenteriin. Kustannussopparille kippistin marraskuussa 2021, ja vuotta myöhemmin viilattiin kustannustoimittajan kanssa viimeisiä juttuja.
Olet luonut Ørja-romaaniin kiehtovia ajankuvia, tapahtumapaikkoja ja maisemakuvauksia. Tarina yltää 1940-luvun Norjan miehityksestä 1970-luvulle. Miten päädyit tarinan lähteelle?
Opiskelin Turun yliopistossa luovaa kirjoittamista ja muistan sen ajan niin, että joka päivä paistoi aurinko. Draaman kirjoittamisen kurssilla mieleeni jumahti kuitenkin pimeä hahmo – se oli järkäle, jonka kädet tärisivät. Unissa se tuijotti minuun, seisoi lumisen ja jäisen vuoren juurella. Aloin kirjoittaa hahmosta kurssilla ja erotin hiljalleen sen kolkoissa kasvoissa jotain lempeääkin. Mietin, mitä ihmettä sille on sattunut.
Kurssin lopussa näyttelijät lukivat meidän opiskelijoiden kirjoittamia dialogeja näyttämöllä. Menin ihan hikiseksi ja mykäksi, kun tajusin, että nyt ei ole paluuta, päähenkilö on siinä.
Nappasin kirjastosta mukaani sattumalta jäätikkövuonossa meloneen miehen muistelmat ja luin Norjan miehityksen aikaan sattuneesta jäisestä ja dramaattisesta tapahtumasta. Palaset loksahtelivat. Tuijotin hetken seinää ja olin että jahas, vai että Norja ja 50-luku. En tiennyt kummastakaan silloin oikein mitään.
Dramaturgi Satu Rasila sanoi joskus, että itseään pitää viedä kirjoitustreffeille. Säästin ja lähdin Norjaan yksin haahuilemaan ja kirjoittamaan. Inspiroiduin. Olen aina tuntenut vetoa Pohjoismaihin, ja lapsenakin harmittelin, että olisinpa ollut edes suomenruotsalainen. Onneksi uskalsin lähteä.
Aloin vetäytyä kerran vuodessa jonnekin karuun, syrjäiseen paikkaan kirjoituslomalle. Jokainen reissu ruokki tarinaa, antoi lisää elementtejä.
Myös Pori on avainasemassa. Yhtenä kesänä Esa Pulliainen ja Ville Valo esittivät Jazzeilla Baddingin äänittämiä, kadonneita lauluja. En muista keikalta kuin taustakankaalla olleet kädet, joilla lepäsi kasetti. Tajusin, että järkälemäisen hahmoni osuudet ovat äänitteitä. Olin miettinytkin, miksi teksteissäni hän ikään kuin puhuu jollekin.
Perehdyin lankamagnetofonin toimintoihin ja hiljalleen alkoi selvitä, että äänitteitä kuuntelee elokuvateatteria pyörittävä nainen, 20 vuotta myöhemmin, äänittäjän tietämättä.
Kirjassa esiintyvä fiktiivinen saarirypäs Ørja sai alkunsa pienellä norjalaisella saarella, jolle vetäydyit yksin kirjoittamaan. Kerro jotain tuosta reissusta.
Bongasin Norjasta vuokramökin, jossa puisen kirjoituspöydän edestä joka suuntaan avautui meri ja valtavasti kivisiä luotoja. Taustalla häämötti vuoria. Matkustin kohti saarirypästä ensin junalla, sitten vesiteitse, ja pelkästään se matka hurmasi minut.
Kohteessa haahuilin ja kirjoitin, rakastin sitä paikkaa. Luontopolulta löysin infotauluja, joissa kerrottiin, miten saarelle oli istutettu kuusia, koska saksalaiset polttivat kaiken lähtiessään. Selvittelin ja nuuskin. Lähdön hetkellä ajattelin, että tänne minä vielä palaan, minähän muutan tänne, alan vaikka hoitaa lampaita.
Niin ei arvatenkaan käynyt. Onneksi kohtauksia kirjoittaessani olin aina pohjimmiltaan niillä saarilla.
Mitä muuta haluaisit kertoa esikoiskirjastasi.
Minua kiehtoo valtavasti yksisuuntaisuus: Järkälemäinen tyttö 50-luvulla ei voi aavistakaan, että joku kuuntelee hänen äänitteitään 70-luvulla ja että hän tuleekin kuulluksi. Yksisuuntaisuus näkyy siinäkin, että tyttö on osoittanut äänitteensä kadonneelle, joka ei voi enää kuulla äänittäjää.
Olen vasta nyt kirjan ilmestyttyä huomannut yksisuuntaisuutta myös metatasolla: Kirjassa järkälemäinen tyttö toivoo olevansa pianisti mutta kantaakin postia, pidättää muiden seurassa hengitystään ja auttaa isäänsä veneen rakennuksessa. Isoisäni oli veneenrakentaja, ja isäni on kertonut kiehtovia tarinoita siitä, kuinka oli omalle isälleen apurina, miten he työstivät veneitä.
Isoisäni menehtyi ennen kuin synnyin. Hän ei saa koskaan tietää, että olen edes olemassa ja että ajattelen häntä, että tallensin hänen viimeisen veneensä kirjaan.
Millaista haaveita ja suunnitelmia sinulla on kirjoittamisen suhteen?
Haaveeni on kirjoittaa Pohjoismaihin sijoittuvia kirjoja mutta saas nähdä, tuntuu että pohjimmiltaan minä en valitse tai päätä mitään; hahmo ja miljöö tupsahtavat mieleeni, ja niillä sitten mennään. Seuraavasta kirjasta minulla on vasta muutamia välähdyksiä. Yhdessä on mustekala.
Millaista kirjallisuutta luet itse vapaa-ajallasi? Mitä kirjoja olet lukenut viimeksi?
Viime aikoina olen tuntenut vetoa viestinvaihtoon ja päiväkirjoihin (mm. Petri Tammisen ja Antti Röngän Silloin tällöin onnellinen, Aila Meriluodon päiväkirja Vaarallista kokea), mutta juuri nyt on yöpöydällä Tarja Roinilan Samat sanat – kirjoituksia kääntäjän elämästä. Kirjahyllyssä odottaa mm. Cristina Sandua, Petra Forsténia ja Susanna Hastia.
Olet suomen kielen ja kirjoitusviestinnän opettajana Helsingin yliopistolla. Mitä muuta arkeesi kuuluu työn ja kirjoittamisen lisäksi?
Juuri nyt arkeeni kuuluu muuttolaatikoiden purkua. Taidan tarvita myös harrastuksen. Pitää etsiä jostain jooga- tai nyrkkeilysali. Ja uusi, puhdas kirjoitusvihko.
Ørja on saatavilla e-kirjana. Lue näyte Elisa Kirjasta. (Kuva: Jonne Räsänen / Otava)
