Tänään TV:ssä: ”Kaikkien aikojen paras” kotimainen draamasarja alkaa Nelosella – sarjan fanit rynnistivät kuvauspaikoilla

Munkkivuori (K12) – Nelonen tiistaina 14.11. klo 22:05

Elisa Viihteen alkuperäissarja Munkkivuori saa tiistaina tv-ensi-illan Nelosella. Jani Volasen ohjaama ja käsikirjoittama draamasarja julkaistiin Viaplaylla lokakuussa 2022.

Sarjan päähenkilöt ovat varhaisteinejä 1980-luvun Munkkivuoressa. Ensimmäisessä jaksossa Mirko (Viljami Loponen) perheineen muuttaa äitinsä (Laura Birn) lapsuudenkotiin Helsingin Munkkivuoreen. Perhe huomaavat nopeasti, että kerrostaloyhteisö on syvästi järkyttynyt pienen pojan äskettäisestä katoamisesta.

Tästä käynnistyy kiehtova, nostalginen, nerokas ja piinaava vyyhti, jollaista ei ole aiemmin nähty suomalaisessa tv-historiassa. Sarja sukeltaa aikaan, jolloin lapsilla ja nuorilla oli aikaa kokoontua pihoilla ja keksiä itse tekemistä. Kännyköitä ei ollut ja elokuvia piti käydä katsomassa elokuvateatterissa.

Monet kriitikot pitivät Munkkivuorea kaikkien aikojen parhaana suomalaisena draamasarjana.

Munkkivuori kahmi eniten palkintoja Kultainen Venla -gaalassa. Se palkittiin vuoden parhaana draamasarjana. Jani Volanen pokkasi sekä parhaan käsikirjoittajan että parhaan ohjaajan pystin. Lisäksi Laura Birn palkittiin sarjasta parhaana sivuosanäyttelijänä.

Sarjalle on muodostunut oma fanikuntansa. HS kertoi elokuussa, että Matti Markkola järjesti Munkkivuori-päivän, jossa ohjattu kierros sarjan tapahtumapaikoille. Paikat kierrokselle varattiin päivässä.

Lue lisää: Munkkivuori-sarjan lapsitähtiä valjastettiin 80-luvun tunnelmiin – ”Jani Volanen jakoi Suosikkeja ja pyysi kuuntelemaan Hanoi Rocksia ja Yötä”

Lue lisää: Jani Volanen etsi vuosia sopivia kappaleita Munkkivuori-sarjaan – soittolistalla oli 20 000 kappaletta, mutta sitten tapahtui jotain mullistavaa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone