Sakaali – Kutonen Sunnuntaina 26.03. klo 21:00
Vuonna 1997 valmistuneessa trillerissä salaperäinen palkkamurhaaja vaanii korkea-arvoista uhria. FBI:n agentit yrittävät epätoivoisesti saada tappajan kiinni ennen kuin on liian myöhäistä.
Bruce Willisin ja Richard Geren tähdittämässä elokuva on uusintaversio samanimisestä brittielokuvasta vuodelta 1973. Tosin elokuvien juonet ovat vain pääpiirteittäin yhtenäisiä.
Sakaali perustuu Frederick Forsythin samannimiseen romaaniin. Amerikkalainen elokuva valmistui 60 miljoonan dollarin budjetilla ja siinä liikuttiin kahdella mantereella.
Suomalaiskatsojille Sakaali tarjoaa bongattavaa, koska sitä kuvattiin myös Porvoossa, Helsingissä ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla Vantaalla. Helsingin Kapteeninkadulla kuvattiin venäläisen yökerhon ulkokuvat. Kuvauksia tehtiin myös Porvoon vanhalla kaupungintalolla.
Elokuvassa näyttelee henkivartijaa Jarmo Mäkinen ja Suomen osuuksien apulaisohjaajana toimi Aku Louhimies
Sakaali sai ristiriitaisen vastaanoton. Film-o-Holicin arvostelijan mukaan Sakaalin siedettävyys lepää sinänsä pätevän näyttelijäkaartin harteilla.
”Bruce Willis on toki mainio pahan pojan roolissaan kylmäverisenä ja tuhatkasvoisena salamurhaajana, mutta hänen roolihahmonsa jää kuitenkin auttamattomasti John Malkovichin Tulilinjalla-elokuvassa esittämän vastaavan psykopaatin varjoon. Richard Gere vetää irlantilaisaksenttinsa hyvin läpi, mutta hänen karismaattisen sympaattinen marttyyrihahmonsa muistuttaa taas Sean Conneryn roolia The Rockissa.”