Suomen kansainvälisesti menestynein tuottaja laittoi uusiksi tunnetun ysärihitin

Suomen kansainvälisesti menestynein tuottaja JS16 yllättää julkaisemalla tänään Everybody’s Free (To Feel Good) -kappaleen alkavan kesän kunniaksi.

Kyseessä on Rozallan hittibiisi vuodelta 1991. Ibizalta ja Mallorcalta valtavaksi euroopanlaajuiseksi menestykseksi muodostunutta biisiä pidetään yhtenä 90-luvun isoimmista tanssianthemeista.   

Jaakko Salovaara kuuli kappaleen aikoinaan turkulaisella teknoklubilla, jossa biisi teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Alora & Senii ja Felix Ojack olivat työstäneet kappaletta ennen kuin se saapui JS16:n käsittelyyn. JS16 innostui tuottamaan kappaleesta oman versionsa kuultuaan Alora & Seniin ja Felix Ojackin näkemyksen siitä. Kappale sai myös uudet vokaalit  Astrid Nicolen myötä. Astrid Nicole on tullut tutuksi mm. The Voice of Finland- ja All Together Now -ohjelmista.

JS16 eli Jaakko Salovaara on kansainvälisesti menestynein ja tunnetuin suomalaistuottaja. Maailmanlaajuiseen menestykseen hän nousi vuonna 2000 Bomfunk MC’sin Freestyler- ja Daruden Sandstorm -hittisinkkujen myötä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone