Porilaisen rockfestivaali Porisperen 15-vuotinen kasvutarina on esillä Satakunnan Museon ulkoilmanäyttelyssä.
Satakunnan Museon Museokujalla avautuva ulkoilmanäyttely Porispere 15 vuotta – Tomi Palsan silmin johdattaa kävijän festivaalin tarinaan valokuvaaja Tomi Palsan kuvien kautta.
Palsa on seurannut Porisperen matkaa alusta asti ja kuvannut festivaalia vuodesta toiseen. Näyttelyyn on koottu laaja kattaus valokuvia paikallisista tähdistä valtakunnallisiin ja kansainvälisiin nimiin – Circlestä Michael Monroeen ja Antti Tuiskusta Bad Religioniin sekä Dingosta Twisted Sisteriin. Kuvien kautta piirtyy esiin sekä Porisperen kasvu että tapahtuman omaleimainen, porilainen henki.
Kirjurinluodossa järjestettävä Porispere on 15 vuodessa kasvanut paikallisesta rocktapahtumasta kaupungin pitkäikäisimmäksi rockfestivaaliksi. Näyttely tarkastelee festivaalin kehitystä ja tunnelmaa alkuhetkistä nykypäivään ja avaa samalla Porisperen merkitystä osana porilaista festivaalikesää.
Valokuvien lisäksi näyttelyyn sisältyy digitaalinen osio, jossa Tomi Palsa ja Harri Vilkuna kertovat tarinoita ja muistoja kuvien takaa.
15 vuotta on jo sellainen ikä, että mietittiin, että Porisperen henkeä pitää jollakin tapaa muistella. Aika ei vielä ollut historiikin kirjoittamiseen, mutta kuvallinen kronikka on oikein passeli välitilinpäätös. Kuvien läpikäynti oli myös itselle melkoinen matka, ja 15 vuotta on festariajanlaskussa todella pitkä jakso – paljon on nimittäin ehtinyt tapahtua!
Harri Vilkuna, Porisperen promoottori
Näyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona 20.5.2026 klo 18 Satakunnan Museon Taavi-lavalla. Ohjelmassa on mm. Porisperen promoottori Harri Vilkunan katsaus festivaalin 15-vuotiseen historiaan.
Näyttely on esillä 20.5.2026 – 27.9.2026.
(Kuvassa lavalla Circle – foto Tomi Palsa)




