Pori Jazzin ”Vuoden taiteilijaksi 2026” valittu artisti on soittanut Pori Jazzissa vuoden 2013 jälkeen joka kesä

Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi 2026 on valittu basisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Kaisa Mäensivu. Hänen oma yhtyeensä Kaisa’s Machine esiintyy festivaaleilla ja klubeilla ympäri maailmaa. Yhtyeenjohtamisen lisäksi Mäensivu on esiintynyt jazzin huippunimien kanssa, kuten kitaristi Kurt Rosenwinkel, pianisti Dave Kikoski ja trumpetisti Tim Hagans.

Mäensivu on tuottelias yhtyeenjohtaja ja säveltäjä. Hän on soittanut lukuisilla äänitteillä, julkaissut omalla nimellään neljä albumia, joista kaksi on ollut myös Emma-palkintoehdokkaana.

Valintaperusteluissaan Pori Jazz katsoo, että Kaisa Mäensivun mielikuvituksellinen soittotaito on laajalti kysyttyä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Pääasiassa New Yorkissa asuvana muusikkona hän on rakentanut laajan kansainvälisen musiikkiverkoston.

Kaisa Mäensivu on soittanut Pori Jazzissa vuoden 2013 jälkeen joka kesä. Kuluvan kesän festivaalilla hänen kansainvälinen yhtyeensä Kaisa´s Machine esiintyy Kirjurinluodon Lokkilavalla pääsymaksullisessa pääkonsertissa festivaalin päätöspäivänä lauantaina 18.7. esittäen tuoreimman ”Moving Parts” -levynsä materiaalia. 

Kaisa Mäensivu kuuluu myös Reiska Laineen 80-vuotisjuhlakokoonpanoon, joka esiintyy Lokkilavalla keskiviikkona 15.7. pääsymaksuttomassa konsertissa.

(Lähde Pori Jazz)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *