”Peppukuvieni takia jotkut teistä alkoivat toivoa minun twerkkaavan” – räppäri Sana jatkaa somessa positiivisen kehonkuvan linjoilla

Urbaania poppia ja räppiä yhdistelevä Sana on somekanavillaan levittänyt positiiviseen kehonkuvaan liittyviä fiiliksiä.

Sana on antanut myös omille epävarmuuksilleen kyytiä poseeramalla somessa vähissä vaatteissa.

Nyt Sana kertoo löytäneensä twerkkauksen.

Peppukuvieni takia jotkut teistä alkoivat toivoa minun twerkkaavan. Nauroin ajatukselle. Kun toiveet yltyivät ja siitä oli tullut jo melkoinen vitsi, päätin kokeilla. Niin kokeilin ja videoin sen teille. Sehän oli kivaa”.

”Twerkkauksesta tuli säännöllistä ja se teki hyvää selälleni, sekä polven vammalle. Nautin siitä. Löysin viimein mukavan harrastuksen. Rajoitteet on pitkälti vain omassa päässä ja tekosyitä on helppo keksiä. Omalta mukavuusalueelta poistuminen voi tuoda elämään paljon uusia hienoja juttuja”

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone