Pepe Willberg 80V-juhlakiertueelle

Joulukuussa 80 vuotta täyttävä suomalaisen kevyen musiikin legenda Pepe Willberg päättää juhlavuotensa ympäri Suomea esitettäviin ”Elämältä kaiken sain” -juhlakonsertteihin.

Luvassa on kaikkiaan 13 konserttia, joissa kuullaan kappaleita koko Pepen uran ajalta aina 1960-luvulta tähän päivään. Konserteissa Pepeä säestää kaupungista riippuen joko 14-henkinen Juhlaorkesteri tai kaupunginorkesteri yhdessä Pepen oman komppiryhmän kanssa.

Turussa 17. joulukuuta 1946 syntynyt Pepe Willberg aloittaa konserttisarjan Uudestakaupungista 26. syyskuuta. Viimeinen konserteista järjestetään Turussa 19. joulukuuta.

– Juhlavuoden isot konsertit ovat kova ponnistus, mutta olen innoissani siitä, että jaksan vielä lähteä liikkeelle. Musiikki ja laulaminen kiinnostaa ja innostaa yhä ja minulla on vielä halua kehittää laulutaitoakin. Lisäksi nautin vuorovaikutukseta yleisön kanssa, Pepe Willberg sanoo,

Elämältä kaiken sain -konserteissa kuullaan kaikkien tuntemat suuret hitit, joiden lisäksi ohjelmistossa on myös harvemmin esitettyjä helmiä ja kuullaan konserteissa muutamia tenoriaarioitakin.

Ohjelmistossa on runsauden pulaa, koska olen mielestäni levyttänyt vain hyviä lauluja ja paljon, vuosien varrella.

Suurimmassa osassa syksyn Elämältä kaiken sain -konsertteja Pepeä säestää Juhlaorkesteri, jossa soittaa Pepen kanssa vuosien varrella yhteistyötä tehneitä huippumuusikoita. Kokoonpanoa täydentävät puhaltajat ja jousikvartetti. Osa konserteista on järjestetty eri kaupunginorkesterien kanssa.

PEPE WILLBERG ELÄMÄLTÄ KAIKEN SAIN / SYKSYN 2026 KONSERTIT
26.9. Uusikaupunki Areena

1.10. Vaasa (Vaasan kaupunginorkesteri) 

14.10. Lahti, Sibeliustalo

23.10. Jyväskylä, Paviljonki

24.10. Kuopion Musiikkikeskus

5.11. Kuusamotalo (Rovaniemen kaupunginorkesteri)

6.11. Rovaniemi (Rovaniemen kaupunginorkesteri) 

14.11. Oulu, Madetojan sali 

22.11. Hämeenlinna, Verkatehdas

25.11. Tampere, Tampere-talo

27.11. Pori, Promendadi-keskus (Porin kaupunginorkesteri) 

17.12. Helsinki, Finlandia-talo

19.12. Turku, Musiikkitalo Fuuga

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *