Lasten Hautausmaa tempaisi ensin suurinpiirtein täydellisen EP:n, joka suorastaan säteili synkkää ja alavireistä tunnelmaa Mana Manan ja Noitalinna Huraan mieleen tuovalla kiihkolla. Pikkukiekko on siloittelematon, ankara ja omaehtoisen väkevä. Svart Recordsin tallissa levyttävän bändin kokopitkä on toisaalta hienoinen antikliimaksi, sillä bändillä on ollut liikaa studioaikaa (?) säätää ulkomuotoaan siloitellummaksi – ammattimaisemmaksi. Lasten Hautausmaa on menettänyt omaehtoisen punk-hengen särmää. Kuitenkin, albumi on monipuolisuudessaan aivan mainio tekele – pikkukiekon äärimmilleen viety inhorealismi ja ranteet auki -revittely oli paikoin jo liikaa.
EP:ltä tuttu Iho, hiukset ja luut on säväyttävä ’nekro-folk” mutta Susien lauma osoittaa tietä aivan uudenlaiseen Lasten Haustausmaa -soundiin – Seremonian mieleen tuova paholaisrokki toimii todella maukkaasti. Punk-henkisesti säriseva Sara & Israel on vahva kannanotto. Levyn avaava Tuulipuut soi yllättävänkin ’heleästi’ vaikka teksti on kaikkea muuta kuin kevyt. Kertosäe on todellinen korvamato. Kirkaasta hämärään on kiekon raskauttavin tekele mutta Tiet vie pimeään on turhankin ’Viikatemainen’ siivu. Hilja kaivaa syvältä mutta vastapainoksi kitaraan on saatu lohduttavaa keveyttä. Levyn päättävä Tyttöni jää käännösbiisinä etäiseksi, americanan olisi saanut kääntää Pohjoismaiseen muottiin.
Kristiina Vaaran Vaarallista-ryhmässä hankkima Mana Mana -orkesterin tuntemus ja toteavan koruton ulosanti antaa orkesterille huomionarvoisen leiman. Teksteissä ei kaiken aikaa esitetä samaistumiskohteita, meno on katkeran synkkää – suorastaan viiltävää. Tekstit asetetaan genren vaatimiin raameihin, joka tuo sanailuun tietynlaista ulkokohtaisuuden makua. Musiikillisesti kokonaisuus hengittää astetta vapautuneemmin kuin tinkimätön EP. Samalla kokopitkä on monipuolisempi ja kuluttajaystävällisempi. Lasten Hautausmaa on synkkyydestään huolimatta virkistävä kokemus.
