Kuopiorockissa 25 000 kävijää – katso raisut tunnelmakuvat ”Vänärin suurimmilta rokkijuhlilta”

Kuopion Väinölänniemellä 19.kerran järjestetty Kuopiorock keräsi 25 000 kävijää.

Kolmipäiväisessä rock-festivaalissa nähtiin yli 40 live-esiintyjää. Tapahtuma avajaispäivänä nähtiin keikkalavoille paluun tehnyt Tehosekoitin, joka esiintyi terveyssyistä koko Euroopan kiertueensa peruneen Limp Bizkitin tilalla.

Paikalla kotimaisista nimistä olivat myös mm. Amorphis, Apulanta, Marko Hietala, Turmion Kätilöt ja Blind Channel. Ulkomaista edustusta tarjosi ruotsalaisyhtye Mustasch.

Rokkijuhlan tunnelma huipentuu vielä, kun lavoille nousevat lauantai-illan päätteeksi Mokoma, Wasted, J.Karjalainen sekä illan päättävä Juha Tapio.

”Vänärin suurimmat rokkijuhlat huikealla artistikattauksella ja oheisohjelmalla keräsivät Kuopion täyteen juhlakansaa koko viikonlopun ajan. Festarikävijöitä ilahduttivat Stadionlavojen isojen nimien lisäksi Väinö Stagella Kuopion Rock Academyn nuoret artistit, Puistolavan tunnelmallinen miljöö, VIPin monipuoliset palvelut sekä monipuolinen ruokamaailma. Nimmariteltat takasivat faneille mahdollisuuden tavata suosikkejaan lyhyesti, mutta ikimuistoisesti”, kertoo festaripäällikkö Allu Koskinen.

Kuopiorock juhlii ensi vuonna pyöreitä. Koskisen mukaan 20-vuotisjuhlavuoden festivaalin suunnittelu on jo aloitettu ja ensimmäisiä esiintyjiä paljastetaan syksyllä.

Katso alta lisää kuvia. Kuvat: Julius Konttinen.

Festivaalin juontajana toimi totutusti Jussi 69.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone