Licorice Pizza. Ohjaus: Paul Thomas Anderson.
Gary (Cooper Hoffman) on 15-vuotias lapsinäyttelijä, joka söpöytensä menetettyään on luisumassa uhkaavasti kohti sarjayrittäjyyttä. Elämää ei helpota myöskään rakastuminen kymmenen vuotta vanhempaan Alanaan (Alana Haim).
Paul Thomas Andersonin Licorice Pizza sijoittuu tuttuun tapaan ohjaaja-käsikirjoittajan kotikonnuille Kalifornian San Fernando Valleyhin, mutta nyt miljöö on aiempaakin isommassa roolissa. Los Angelesin esikaupunkialue huokuu 1970-luvun muotia ja ilmapiiriä, ja yksityiskohtien runsaus muodostaakin samalla tavalla keskeisen osan elokuvan viehätyksestä kuin Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywoodissa (2019). Nostalgian lisäksi Licorice Pizza muistutetaan kuitenkin myös aikakauden tunkkaisemmista arvoista ja asenteista.
Eräänlaisena jatkumona Andersonin aiempaan tuotantoon voi pitää myös hänen viidessä elokuvassaan näytelleen Philip Seymour Hoffmanin pojan valitsemista pääosaan.
Gary Goetzmanin elämään löyhästi perustuva Licorice Pizza on yhdistelmä faktaa ja fiktiota. Kerronnan rakenne on episodimainen, ja kohtauksia sitoo yhtenäisen tarinan sijaan miljöö sekä Garyn ja Alanan vaikeasti määriteltävä suhde.
Sean Penn ja erityisesti Bradley Cooper tekevät mainiot roolit hahmoina, joille löytyy esikuvat tosielämästä. Poikkeuksellista realismia ydinperheen yhdennäköisyyteen tuo se, että Alanan siskoja näyttelevät Alana Haimin tosielämän siskot ja vanhempia heidän oikeat vanhempansa.
J. K. Silvennoinen