Katso kuva: Iina Kuustosen ja Venla Ronkaisen herkkä jälleennäkeminen Ivalon ensi-illassa – ”Venla on kasvanut minusta ohi”

Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalon kolmas kausi alkoi keskiviikkona Ruutu + -palvelussa, jonne Elisan sarjat siirtyivät lokakuun alusta.

Ivalon kutsuvierasensi-iltaa vietettiin maanantaina Helsingissä. Ilo oli käsinkosketeltavissa, kun sarjan näyttelijät ja tekijät tapasivat toisensa puoli vuotta sitten päättyneiden kuvausten jälkeen.

Lempääläläinen Venla Ronkainen näyttelee alkavallakin tuotantokaudella keskushenkilön Nina Kautsalon (Iina Kuustonen) tytärtä. Ronkainen tapasi ”leikkiäidiksi” kutsumansa Kuustosen puolen yli vuoden tauon jälkeen. Kohtaaminen alkoi pitkällä halauksella.

”Emme ole nähneet toisiamme pitkään aikaan. Venla on kasvanut minusta ohi kuvausten jälkeen. Totesimme asian, kun otin korkokengät pois”, Iina Kuustonen totesi hetkeä myöhemmin punaisella matolla.

Venla Ronkainen oli ensimmäisen Ivalo-kauden kuvauksissa 6-vuotias. Nyt hän on 13 vuotta. Kuustonen toteaa, että heidän välille syntynyt ystävyys ja luottamus on kantanut siitä lähtieen.

”Venlasta on tullut määrätietoinen nuori neiti ja hän neuvoo jo minua. Hän totesi äsken punaisella matolla, että lopeta tuo höpöttäminen ja keskity”, Kuustonen naurahtaa.

Kolmannella kaudella rikosvyyhti kytkeytyy autotestauksen maailmaan. Samalla sarja palaa Lapin talvimaisemiin, sillä edelliskausi kuvattiin pääosin Etelä-Suomessa. Kuustoselle oli tärkeää päästä kuvaamaan jälleen Ivaloon ja Inariin.

”Lapin kylmät olosuhteet tuovat sarjaan aivan omanlaisensa tunnelman. Muistan, kun ensimmäisen kauden ohjannut Hannu Salonen sanoi, että pakkasen kuuluu näkyä näyttelijän kasvoilta”, Kuustonen sanoi.

Lue lisää: Ivalo-sarjan uutta kautta juhlittiin Helsingissä: Iina Kuustoselta tärähti suora kommentti juhlien kestosta — katso kuvat punaiselta matolta!

Kuvat: Marko Seuranen Photography.

Venla Ronkainen kertoi, että kuvausten lomassa hän pääsi käymään 35 kilometrin moottorikelkkasafarilla ja huskyfarmilla.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone