JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii nähdään valkokankailla 27.8. Kyseessä on koko illan elokuva, jonka materiaali on koostettu kymmenen vuoden ajalta. Juuri julkaistun ensimmäisen teaser-trailerin voi katsoa jutun alta.
JVG-elokuvan levittää SF Studios ja se tulee elokuvateatterilevityksen jälkeen yksinoikeudella katsottavaksi Elisa Viihteen vuokraamoon ja Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun.
Mukana on myös JVG:n eli Jare Brandin ja Ville Gallen sekä yhtyeen tarinaa rakentamassa olleiden taustavaikuttajien ja perheenjäsenten haastatteluja ja tarinoita. Elokuvan tuottaa Cocoa Play ja ohjaavat Taito Kawata ja Miika Särmäkari.
”Annoimme elokuvantekijöille vapaat kädet rakentaa avoin ja rehellinen kertomus tähänastisesta matkastamme. Emme halunneet olla itse vaikuttamassa elokuvan sisältöön ja olemme otettuja, että tämä kansainvälisen tason tekijätiimi on pystynyt tiivistämään sen näin erinomaisesti”, Jare ja VilleGalle kertovat tiedotteessa.
Elokuva tulee sisältämään paljon ainutlaatuista materiaalia, jota nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Elokuvan tekijät ovat poimineet laajasta kokonaisuudesta mukaan lukuisat käänteet ja kiinnostavat yksityiskohdat.
”Matkassamme on kulkenut videokamera alusta lähtien ja materiaalia on kuvattu satoja tunteja. Tämän sisällön läpikäyminen on ollut elokuvantekijöiltä ja työryhmältä iso sekä haastava prosessi ja olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä”, JVG-kaksikko summaa.
Kuva: Anton Sucksdorff