Jenkkimetallisti Bad Wolves kunnioittaa edesmennyttä Dolly Partonia Jolene-coverillaan – Laulajalegendan oli määrä vierailla kappaleella.
Bad Wolvesilla oli luvassa hienoja suunnitelmia laulajalegendan kanssa – Dolly Partonin oli määrä vierailla yhtyeen tulevalla singlellä, Jolene-klassikon versioinnilla. Neuvottelut Partonin managerin kanssa olivat edenneet, ja Bad Wolves oli jo kerennyt äänittämään metallisen versionsa ikonisesta kappaleesta. Parton suunnitteli äänittävänsä kappaleelle myös omat lauluraitansa.
Bad Wolvesin uusi laulaja Sara ”Killboy” Skinner on suuri Dolly Parton -fani. ”Kun levy-yhtiömme toimitusjohtaja Dan Waite kuuli versiomme, hän lähetti valmiin demon Dollyn managerille Danny Nozellille ja tiedusteli, voisiko Dolly vierailla kappaleella”, toteaa Bad Wolvesin perustaja John Boecklin.
”Saimme kuulla, että Danny oli soittanut kappaleen Dollylle, joka oli pitänyt versiostamme ja aikoi mennä pian studioon laulamaan omat lauluraitansa. Lähetimme tämän jälkeen stemmat Dollyn miksaajien työstettäviksi. Kuten kaikki muutkin, olemme järkyttyneitä tällä viikolla kuullessamme Dollyn poismenosta. Kunnioitamme hänen uskomatonta perintöään lahjoittamalla ‘Jolenesta’ saatavat tuotot Dolly Partonin Imagination Librarylle.”




