Ivalon toinen kausi tulee pian, mukana kansainvälisiä tähtiä – katso traileri

Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalon toisen tuotantokauden jaksoja julkaistaan 19.12. alkaen vain Elisa Viihde Viaplayssa.

Kakkoskauden trailerin voi katsoa jutun alta.

Ylelläkin näytetty ensimmäinen kausi keräsi jopa kaksi miljoona katsojaa Suomessa ja se myytiin yli 20 maahan. Toinen kausi tullaan näkemään myös Yhdysvalloissa, Topic-suoratoistopalvelussa.

Toisen kaudet ohjasivat Juha Lankinen ja Jussi Hiltunen. Näyttelijöinä nähdään ensimmäisen kauden tapaan Iina Kuustonen ja Pihla Viitala.

Kaikkiaan sarjassa nähdään näyttelijöitä yhteensä kuudesta eri maasta. Mukana on näyttelijöitä muun muassa Hollannista, Latviasta, Liettuasta, Virosta ja Yhdysvalloista, ja sarjassa näyttelee esimerkiksi The Crownista ja The Walking Deathista tuttu John Finn. Sarjassa puhutaan myös useita eri kieliä kuten suomea, venäjää ja englantia.

Rakastin tehdä Ivaloa! Tällä kaudella oli paljon toimintaa, taistelukohtauksia ja uusia haasteita, mistä nautin. Ivalossa on todella hyvä, yllättävä ja mielenkiintoinen käsikirjoitus, jota oli palkitsevaa näytellä. Ivalossa yhdistyy draama ja toiminta, Lapin luonto ja kolmen sukupolven naisista koostuva perhe. Harvoin saa yhtä monipuolista ja mielenkiintoista roolia näyteltäväksi”, Iina Kuustonen kommentoi.

Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalo sai ensi-iltansa joulukuussa 2018. Toisen tuotantokauden tapahtumat alkavat puoli vuotta edellisen kauden lopusta. Sarjan keskiössä on yhä Nina Kautsalo (Kuustonen), joka on muuttanut Rovaniemelle ja aloittanut työt kaupungin poliisilaitoksella. Nina liittyy tuoreen murhatutkinnan yhteydessä vastaperustettuun suomalais-venäläiseen poliisiryhmään ja tapahtumiin kytkeytyy myös vanha, ratkaisematon murhatutkimus. Vyyhti pakottaa Ninan kohtaamaan oman perheensä vaietun salaisuuden.

Lue myös: Ivalo-sarjan kuvaukset huipentuivat Lapissa – tältä näytti toisen kauden kuvauksissa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone