Hanna Bergholmin (Pahanhautoja) kansainvälistä huomiota ja kiitosta Berliinin elokuvajuhlilla saanut Yön lapsi tulee heinä- ja elokuussa elokuvateattereihin lukuisissa Euroopan maissa sekä Meksikossa ja Japanissa. Seidi Haarlan ja Rupert Grintin tähdittämän elokuvan traileri on nyt julkaistu.
Yön lapsi kilpaili Berliinissä festivaalin pääkilpasarjassa ja keräsi erinomaisia arvioita. Brysselissä Yön lapsi sai puolestaan Silver Méliès -palkinnon.
Elokuva jatkaa kansainvälistä matkaansa heinä-elokuussa muun muassa Ranskan, Saksan, Sveitsin, Unkarin, Puolan, Tsekin, Slovakian ja Meksikon elokuvateattereiden valkokankaille. Syksyllä vuorossa ovat Iso-Britannia ja Espanja.
Hanna Bergholmin ja Ilja Rautsin käsikirjoittama Yön lapsi käsittelee vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyviä tunteita ennennäkemättömällä tavalla.
Lapsista haaveilevat suomalainen Saga (Seidi Haarla) ja britti Jon (Rupert Grint) muuttavat suomalaisen metsän keskelle taloon, jossa Saga on viettänyt lapsuuden kesät. Pian he saavat terveen pojan, mutta pikkuhiljaa Sagan valtaa pelottava tunne, että vaativassa vauvassa on jotain outoa. Tuoreiden vanhempien kokemukset saavat modernin kansantarun mittasuhteet.
Yön lapsi kulkee kansainvälisesti nimellä Nightborn. Elokuvan budjetti on 5,6 miljoonaa euroa. Musiikista vastaa Apocalypticasta tuttu Eicca Toppinen. Elokuvassa nähtävien animatronic-nukkejen teosta vastaa Star Wars -tekijä Gustav Hoegen ja erikoismaskeista Oscar-ehdokas Conor O’Sullivan. Elokuvassa kuullaan Sepulturan Max Cavaleran elokuvaa varten tekemää äänityötä.
Elokuvassa näyttelevät myös mm. Pamela Tola, Pirkko Saisio, John Thomson (Rimakauhua ja rakkautta) ja Rebecca Lacey (Hakekaa kätilö).
(SF Studios)




