Euroviisujen moninkertainen voittaja heinäkuussa Suomeen

Euroviisujen moninkertainen voittaja ja suomalaisten rakastama Johnny Logan saapuu esiintymään Suomeen heinäkuussa. Logan tähdittää Inkoon Degerbyssä heinäkuun 11. päivä pidettäviä Kisu Järnströmin isännöimiä perinteisiä Possujuhlia. Muina artisteina nähdään kotimaiset TopmostOsmo’s Cosmos, Dire Straits -tribuuttiyhtye Alchemy sekä EASY The Eagles Tribute Band.

Johnny Logan on voittanut euroviisut laulajana 1980 ja1987 sekä voittajakappaleen säveltäjänä 1992. Hän syntyi Melbournessa, Australiassa vuonna 1954 ja muutti perheensä kanssa Irlantiin kolmevuotiaana. Jo kolmetoistavuotiaana hän oli oppinut soittamaan kitaraa ja alkanut kirjoittaa lauluja. Loppu on musiikin historiaa.

Kyseessä on jo 21. kerta, kun tapahtuma järjestetään Inkoon idyllisissä maalaismaisemissa. Possujuhlien promoottori Kisu Jernström tunnetaan ansioituneena musiikkialan vaikuttajana, muusikkona ja kyläkauppiaana. Degerbyn Possujuhlien tapahtumapaikkana on hänen ja Tiina-vaimonsa tunnelmallisen kyläkaupan ja -kahvilan, Degerby Delin avara piha-alue.

Tapahtuman liput ovat jo myynnissä Lippu.fi:ssä. Lippuja on myynnissä vain rajoitettu määrä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *