Egotripin leiristä uutta musiikkia

Egotripin leiristä saadaan uutta musiikkia.

Knipin kolmas sooloalbumi Sivellinvetoja edustaa auluntekijämestarin herkkää, orgaanista puolta. Muun muassa suhdetta edesmenneisiin vanhempiin peilaava kokonaisuus rakentuu akustisten sävyjen ja jousien varaan.

”Tämän levyn tekeminen osui vaikeaan elämänvaiheeseen. Äitini kuoleman jälkeen mukanani kulki pitkään suru ja tyhjyyden tunne, ja tuntui ettei lauluja meinaa syntyä millään”, Knipi muistelee.

”Tähän aikaan liittyi olennaisesti myös tilinteko isäni kuoleman kanssa. Olin hänen kuollessaan neljävuotias enkä koskaan oppinut tuntemaan häntä kunnolla. Kävin läpi kaikki hänestä tehdyt jutut ja haastattelut, jotka äitini oli säästänyt”, Knipi kertoo tunteista, jotka hän kanavoi etenkin keväällä singlenä ilmestyneeseen nimibiisiin sekä ikäväntäyteiseen Kapeikko-kappaleeseen.

Loka-marraskuussa Knipi suuntaa parikymmentä keikkaa kattavalle levynjulkaisukiertueelle.

Levynjulkaisukiertue:

16.10. Hype Live, Espoo
17.10. House Of Rock, Kouvola
23.10. Vaunusali, Korjaamo, Helsinki
24.10. Martinus, Vantaa
31.10. Pensselitehdas, Porvoo
06.11. Dynamo, Turku
07.11. Krapin Paja, Tuusula
12.11. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
13.11. Kino Laika, Karkkila
14.11. G Livelab, Tampere
19.11. Lutakko, Jyväskylä
20.11. Maxim, Kuopio
21.11. Toppila klubi, Oulu
27.11. Tapiolasali, Espoo
28.11. Suisto, Hämeenlinna 
04.12. Torvi, Lahti
05.12. Miilu, Petäjävesi 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *