Breaking Bad -sarjasta tuttu näyttelijä RJ Mitte on kuollut 34-vuotiaana. Asiasta kertoo TMZ, jolle paikallinen viranomainen vahvisti Mitten kuolleen maanantaina Texasissa.
TMZ:n mukaan viranomaislähteet ovat kertoneet kuolemaa tutkittavan itsemurhana. Poliisin mukaan kuolemantapauksen tutkinta on yhä kesken.
Mitten edustajat kuvasivat näyttelijää lausunnossaan rakastetuksi näyttelijäksi, hyväntekijäksi ja intohimoiseksi vammaisten oikeuksien puolustajaksi.
Mitte tunnettiin parhaiten Walter ”Flynn” White Jr:n roolista AMC:n palkitussa Breaking Bad -sarjassa. Roolissa hän hyödynsi omaa kokemustaan CP-vamman kanssa elämisestä ja toi hahmoon poikkeuksellista omakohtaisuutta.
Näyttelijä käytti julkisuuttaan myös vammaistietoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Hän toimi muun muassa United Cerebral Palsyn ja Shriners Children’sin lähettiläänä.
Breaking Bad esitettiin vuosina 2008–2013, ja Mitte nähtiin sarjassa kaikilla viidellä tuotantokaudella.
Hänen isäänsä Walter Whitea näytellyt Bryan Cranston muisteli Mitteä koskettavasti sosiaalisessa mediassa.
Hän kertoi viestitelleensä Mitten kanssa vain viikkoja aiemmin sopiakseen lounastapaamisesta. Suunnitelma ei ehtinyt toteutua.
”Tiedän, että rakastin häntä. Tulen kaipaamaan sinua, poikani, Cranston sanoi.




