Tanskalainen hard rock -suosikki Volbeat on lisännyt vakituiseen miehistöönsä jo pitkään kiertuemiehistössä vaikuttaneen kitaristin Flemming C. Lundin. Lund ”korvaa” bändin
Lue lisää
Ruotsalainen metallisuuruus Arch Enemy julkaisee ensimmäisen biisinäytteen uuden laulajan kanssa. To The Last Breath -viisulla vokaaleissa vakuuttaa Lauren Hart (ex-Once
Lue lisää
Suomen Euroviisuedustaja valitaan UMK 2026 -kilpailun finaalissa 28.2. Tampereen Nokia Arenalla. YLE on tiedottanut, että Erika Vikman esiintyy finaalishow’n aikana
Lue lisää
Perjantaina uuden ”Outerstellar”-albuminsa julkaiseva Michael Monroe on tänään julkaissut Shinola-nimisen kappaleen levyn kolmantena singlenä. ”Shinola on alun perin kirjoitettu eräästä
Lue lisää
Viaplayn maaliskuu tuo palveluun mm. John Cenan tähdittämän ja Peter Farrelyn ohjaaman komedian Ricky Stanicky. Kun kolme lapsuudenystävää tekevät kepposen,
Lue lisää
Turun Ruissalossa juhlittava Ruisrock julkistaa pari mielenkiintoista ulkomaan vahvistusta ja reilun nipun kotimaisia. Brittiläinen EsDeeKid saapuu Ruissaloon. Henkilöllisyytensä salassa pitävä artisti on
Lue lisää
Maustetytöt julkaisee uuden albumin ”Itken jos mua huvittaa” 13.3. Albumin toinen singlenäyte Hapentuhlaaja julkaistaan tulevana perjantaina 20.2. ”Haluttiin valita juuri
Lue lisää
Uusi Star Wars -leffa ”Mandalorian and Grogu” on saanut uuden trailerin. Jon Favreaun ohjaaman Star Wars -elokuvan pääosissa nähdään Pedro Pascal, Sigourney
Lue lisää
Maaliskuussa elokuvateattereissa saa ensi-iltansa englantilainen draamaelokuva Surulla on sulkapeite. Benedict Cumberbatch näyttelee elokuvan pääosassa leskeksi jäänyttä kahden lapsen isää, joka
Lue lisää
BBC on tehnyt päätöksen Iso-Britannian kevään Euroviisuedustajasta. Kokeellinen elektronisen musiikin nimi Look Mum No Computer on valittu edustajaksi BBC:n sisäisen
Lue lisää