Arvio: Tampereelle sijoittuva trillerisarja Poikani Joel on vavahduttavaa sukellus syvään päähän – mitä jos perheessämme asuu surmaaja?

Elisa Viihde Viaplayn kaksiosainen minisarja Poikani Joel perustuu brittiläiseen alkuperäisteokseen, mutta aiheen puolesta tarina on universaali. Kuinka pitkälle riittää ja venyy äidin pyyteetön rakkaus?

Tampereen Pispalassa kuvattu draamajännäri vedetään läpi vain kahden jakson pituisena pikapalana. Tiivis esitysformaatti vaatii keskittymistä olennaiseen. Tarina vie kahden perheen yksilöiden avulla maaliin hitaasti tihenevän, pelottavan ajatuksen: mitä jos perheessämme asuu surmaaja?

Laura Malmivaaran esittämä äiti saa parin yhteensattuman perusteella vahvan aavistuksen, että hänen poikansa Joel (Alex Laine) saattaa olla sotkeutunut teinitytön järkyttävään murhaan. Kauhean epäilyksen varjoon joutuvat äidin lisäksi nykyinen elämänkumppani Lauri (Ilkka Villi) ja ex-puoliso Tomi (Turkka Mastomäki). Kenelle uskaltaa puhua, kun uusioperheen sisäisessä dynamiikassa elää edelleen vahvana ajatus sinun ja hänen lapsista.

juttu jatkuu

Alex Laine ja Laura Malmivaara ovat pojan ja äidin roolissa.

Itse tarinasta ei ole lupa paljastaa liikaa. Juonikuvio johtaa askel askeleelta kohti hetkeä, jolloin äidinrakkaus punnitaan ja äärimmäiset tunnereaktiot ottavat vallan. Sitä ennen sarjassa koetaan painostavia tunteita, rajuja perheen sisäisiä yhteenottoja ja perustavaa laatua olevien kysymysten edessä nöyrtymistä: missä vaiheessa voin olla täysin varma, mitä olemme tehneet väärin?

Laura Malmivaara ja Ilkka Villi ovat pääparina mainio yhdistelmä. Kaksikolta irtoaa räjähtäviä tunteenpurkauksia, jotka tavoittavat tilanteen äärimmäisestä raadollisuudesta jotain olennaista. Lisäksi mukaan on onnistuttu palkkaamaan useampi pätevä nuori kasvo. Joelin roolissa vakuuttaval Alex Laine saa hahmoonsa sopivasti kiukkua ja herkkyyttä mutta Joona Tuulakosken esittämässä velipuolessa on vielä enemmän syvyyttä ja tarttumapintaa. Yllättäen Häräntappoaseen uusioversiossakin nähty Carola Hakola jää nuoriso-osaston kasvoista varjoon, vaikka Carolankin suoritus on aivan ok.

Saara Cantellin ohjaus ei turhaan kiirehdi, ja huomio pysyy tiukasti roolihenkilöissä. Poikani Joel on vavahduttava sukellus tunnerekisterin syvään päähän, joka aiheena jää kummittelemaan lapsiperheen arkea elävälle katsojalle.

Poikani Joel katsottavissa Elisa Viihde Viaplaysta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone