Anssi Kela muistelee somessa yhdeksän vuotta sitten uran mullistanutta julkaisua: ”Olin taas olemassa”

Anssi Kelan on lisännyt someen kuvia yhdeksän vuoden takaa. Ajalta, jolloin miehen ura sai uuden alun.

Levoton tyttö -single toi Anssin esille uudessa valossa. Mies oli jälleen mediaseksikäs.

Kuvia yhdeksän vuoden takaa. Naistenlehti Olivia oli juuri julkaissut minusta ison henkilöhaastattelun. Se oli outoa, koska edellisten kymmenen vuoden ajan olin ollut kryptoniittia naistenlehdille. Ilmasto oli kuitenkin muuttumassa leudommaksi”.

”Levoton tyttö julkaistiin päivälleen yhdeksän vuotta sitten. Tuo yksi kappale muutti kohdallani monia asioita. Sakannut lentokone sai äkkiä ilmaa siipien alle, ja nousi takaisin pilvien päälle. Ihmiset palasivat keikoilleni. Biisi soi radiossa. Olin taas olemassa”.

Anssi Kela / Instagram

Anssi muistelee postauksessaan myös Levottoman tytön uutta elämää. Vain elämää -ohjelman kautta Abreun versio nousi suureksi hitiksi.

”Ensimmäinen biisini, joka on menestynyt myös jonkun toisen esittämänä — sekin tuottaa minulle suurta iloa. Ehkäpä kappale on tullut jäädäkseen?”

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone