90-luvun pop-sensaatio Hanson saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen

Yhdysvaltalainen pop-rock -yhtye Hanson saapuu ensimmäiselle keikalleen Suomeen RED GREEN BLUE  -kiertueensa myötä.

Koko maailman tietoisuuteen jättihitillään ”MmmBop” vuonna 1997 kohonnut Hanson nähdään Helsingin Kulttuuritalolla keskiviikkona 8. kesäkuuta. Toukokuussa ilmestyvän albumin mukaan nimetyn maailmankiertueen avauskonsertin lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä torstaina 20. tammikuuta klo 10.

Nuori veljeskolmikko IsaacTaylor ja Zac Hanson varasti tyttöjen sydämiä 1990-luvun puolella. MMMBop oli valtaisa hitti, kuten koko esikoisalbumi Middle of Nowhere. Veljekset olivat levyn ilmestyessä 11-16 -vuotiaita. Levy myi maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kappaletta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone