Teit meistä kauniin -elokuvan näyttelijä Tatu Sinisalo: ”Yksi kohtaus sai minut itkemään”

teit meistä kauniin 4

Tatu Sinisalo näyttelee Toni Wirtasta elokuvassa Teit meistä kauniin. Apulanta-yhtyeestä kertova elokuva  on nyt katsottavissa Elisa Viihteen Aitio -ohjelmakirjastossa.

Teit meistä kauniin kertoo Apulanta-yhtyeen alkuvaiheista, mutta ohessa kulkee yhteiskunnallinen tarina: maa rypee lamassa ja se vaikuttaa myös heinolalaisten nuorukaisten elämään.

Tatu Sinisalo, 24, on ”Itä-Helsingin kundeja”. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Myllypurossa. Tarttumapintaa päijäthämäläisiin punkkareihin löytyy omasta nuoruudesta.

”Samoja pojanviikaritouhuja tehtiin omassa nuoruudessa; hajotettiin ikkunoita ja näpistettiin karamelleja paikalliselta pahamaineiselta ostarilta. Asuimme Myllypurossa kerrostaloyhtiössä, joka oli rakennettu vanhan kaatopaikan päälle. Maasta nousseet myrkkykaasut sairastuttivat meidän talonyhtiössä asuneita ihmisiä syöpään. Lopulta kerrostalot purettiin pois. Vaikka se oli rankka juttu, en koe, että se vaikutti lapsuuteeni mitenkään negatiivisella tavalla”, Sinisalo muistelee 90-luvun lopun tapahtumia.

Sinisalo kutsuttiin koekuvauksiin pelkästään yhden valokuvan perusteella. Etsiessään elokuvaan näyttelijöitä, Temoset olivat bonganneet ”Toni Wirtasen näköisen” nuoren miehen Kellariteatterin sivuilta.

Toni Wirtasen rooli on Sinisalon ensimmäinen elokuvarooli. Roolin omaksuminen ei ollut helppoa.

”Se lähti selkärangasta vasta kun selkärankaa oli koulittu tarpeeksi. Otin tietoisesti haltuun Tonin fysiikkaa, olemusta ja puhetapaa. Ne tuntuivat aluksi väkinäisiltä, mutta onneksi Toni oli apuna ja sain häneltä kaiken tuen. Tuntui helpottavalta, kun hän kertoi antavansa minulle synninpäästön jo ennen kuin hän oli nähnyt elokuvan.”

Sinisalon oli otettava haltuun myös rockin soittaminen. Varsinaista bänditaustaa ei hänellä ole.

”Olen soittanut jonkin verran rumpuja ja ollut mukana muutamissa musikaaleissa. Olin parin vuoden ajan mukana myös Cantores Minoreksen kirkkokuorossa, vaikken kuulu kirkkoon.”

Teit meistä kauniin on ohjaaja Tuukka Temosen ensimmäinen pitkä elokuva. Sinisalo ihastelee ohjaajan ”Robin Hood -asennetta”.

”Hän haluaa tehdä kaiken yksin ja menee tarvittaessa läpi harmaan kiven. Hän on hyvin määrätietoinen, ja juuri se valui meihin näyttelijöihin ja sai meidät uskomaan itseemme. Temosella on anarkistitausta ja ehkä sen ansiosta hän haluaa tehdä asiat omalla tavallaan.”

Sinisalo odottaa jännittyneenä, millaisen vastaanoton elokuva ja hänen roolihahmonsa saa. Hän kertoo tavanneensa Toni Virtasen äidin ja saanut häneltä positiivista palautetta.

”Olen kuulemma saanut hänet liikuttuneeksi. Hän on todella herttainen ihminen. Hänessä on jotain samaa kuin omassa äidissäni. Tonin äidin antama palaute tuntuu minusta erityisen tärkeältä.”

Elokuvan tekeminen ei ole lasten leikkiä. Myös Sinisalo joutui koville astuessaan Apulanta-keulahahmon saappaisiin. Haastavinta oli tehdä kohtaus, jossa Wirtasen hahmo hajoaa totaalisesti palasiksi.

”Tiesin, että kohtaus on vaikea, koska siinä käsitellään isän  kuolemaa. Kohtauksen jälkeen tärisin ja itkeskelin pari tuntia. Sen jälkeen menin hotellille, otin kylmän suihkun ja menin nukkumaan. Kiitin onneani, että se oli päivän viimeinen kohtaus, koska sen jälkeen en olisi pystynyt tekemään mitään.”

teit meistä kauniin 3
”Toinen mieleenpainunut kohtaus oli viimeisenä päivänä kuvattu Mitä kuluu? –kappaleen liveveto. Kun tulimme kuvauspaikalle, siellä oli 600 avustajaa, jotka kirkuivat niin, että korvat olivat hajota. Sain tuntea hetken aikaa, miltä tuntuu olla rokkistara. Mietin, että pitäisikö lopettaa näyttelijän hommat ja perustaa oma bändi”, Sinisalo naurahtaa.

Lue Apulanta-basisti Mandya esittävän Mimosa Willamon haastattelu. ”Oli hienoa, kun kuvauksissa oli kaikki vimpan päälle 90-lukua”  Elokuvan arvostelu löytyy täältä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *