Jon Blåhedin ohjaama ja käsikirjoittama Valitut-elokuva nähdään perjantaina Yle Teemalla klo 21.00. Kyseessä on tv-ensi-ilta.
Tositapahtumiin pohjautuva elokuva nostaa valokeilaan 1930-luvun Tornionjokilaaksossa vaikuttaneen Korpela-liikkeen. Kyseessä oli mystinen ja lopulta täysin käsistä riistäytynyt uskonnollinen lahko, jonka istunnot muuttuivat synkäksi hurmokseksi, alkoholinhuuruiseksi synninpäästöksi ja odotukseksi arkkialuksesta, jonka piti viedä valitut Palestiinaan.
Kohuttu herätysliike nimettiin sen perustaneen saarnaaja Toivo Korpelan mukaan. Korpela oli ähtäriläinen pienviljelijä ja lestadiolainen saarnamies, joka sai väkevillä saarnoillaan aikaan suurta hurmosta. Hän kuitenkin erosi liikkeestä näkemyserojen takia.
Korpelan lähdettyä liike erkaantui vanhoillislestadiolaisuudesta ja ajautui rappion tielle. Uskonlahko salli jäsenilleen syntiset nautinnot: ryyppäämisen, kiroilun ja vapaan seksin muiden ”seurakuntalaisten” kanssa. Liikkeessä harjoitettiin omituisia rituaaleja, kuten toisten häpykarvojen kampaamista ja peräaukon puhdistusta.
Hurmosliikkeen piirissä odotettiin kuumeisesti kristalliarkkia, joka noutaisi jäsenet Palestiinaan. Kohtaus, jossa liikkeen jäsenet kokoontuvat jäälle odottamaan pelastavaa arkkia, on kaikesta absurdiudestaan huolimatta totisinta totta.
Ruotsalais-suomalaisen draamaelokuvan traagisin hahmo on Theodorin opettajavaimo Raakel, jota näyttelee Jessica Grabowsky. Raakel pysyy juoppohullun ja perverssin miehensä rinnalla ja on valmis uhraamaan periaatteensa. Grabowsky näyttelee hahmoaan suvereenin hillitysti.
Elokuvaa kuvattiin Suvannon kylässä Pelkosenniemellä sekä Kolarissa, Ylitorniolla ja Ruotsin Lapissa. Elokuva ansaitsee erikoismaininnan upeasta kuvauksestaan ja kauniista Pohjolan jokimaisemista, joissa katsojan silmä lepää. Valitut on myös ensimmäinen kokopitkä meänkielinen elokuva.
Kiitosta kuuluu antaa myös sivuroolien esittäjille, joista etenkin Elina Knihtilän suoritus hurmoshenkisenä lahkolaisena on pitelemätön.




