Tänään TV:ssä: Vuoden 2014 kehutuin kotimainen elokuva sai vain 3000 katsojaa teattereissa – jäi ”kriitikoiden hehkuttamaksi omalaatuiseksi helmeksi”

He ovat paenneet – TV2 keskiviikkona 20.09. klo 22:55

J-P Valkeapään ohjaama elokuva kertoo kahden nuoren hauraasta rakkaudesta ja pakomatkasta halki kesäisen Suomen. Onnea ja vapautta varjostaa paha maailma.

Vuonna 2014 ensi-iltansa saanut He ovat paenneet sai tuotantotukea 720 000 euroa.

Elokuva sai Jussi-gaalassa parhaan elokuvan, ohjauksen, leikkauksen ja äänisuunnittelun palkinnot. Elokuva valittiin Venetsian ja Toronton elokuvajuhlille.

Palkinnoista ja kriitikoiden kehuista huolimatta elokuvan katsojamäärät olivat pettymys. Suomen elokuvasäätiön tilaston mukaan elokuva sai teattereihin vain 3094 katsojaa. He ovat paenneet jäi siis lähes tuntemattomaksi suomalaiselle elokuvayleisölle.

Toinen saman syksyn ensi-iltaelokuva Mielensäpahoittaja sai noin 450 000 katsojaa.

”Elokuvateattereissa He ovat paenneet keräsi vain vähän päälle 3 000 katsojaa. Syynä heikkoon katsojamenestykseen voi pitää vaikeaselkoisuuden lisäksi sitä, ettei elokuvan pääosassa ole tunnettuja tähtiä eikä sitä markkinoitu kunnolla. Sen kohtalo oli jäädä kriitikoiden hehkuttamaksi omalaatuiseksi helmeksi, jota kelpaa nostaa esiin kulttuuripiireissä”, kiteytti Film-o-Holic -sivuston kriitikko asian.

Kahta pakevaa nuorta, Raisaa ja Jonia, näyttelevät Roosa Söderholm ja Teppo Manner, joka esitti Apulannan Sipeä elokuvassa Teit meistä kauniin

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone