Seikkailujen sankarit (K12) – Yle Teema torstaina 9.12. klo 22:25
John Hustonin ohjaama ja Rudyard Kiplingin romaaniin perustuva Seikkailujen sankarit lukeutuu seikkailuelokuvien klassikoihin. Vuonna 1974 ensi-iltansa saanut elokuva kertoo kahdesta brittisotilaasta, jotka 1800-luvulla etsivät itselleen aarteita ja omia valtakuntia Intian pohjoisrajoilta.
Pääosissa nähdään todellinen legendaparivaljakko Sean Connery ja Michael Caine.
1970-luvun puolivälissä Caine ja Connery olivat parhaassa tikissään, minkä todistaa vastustamattomasti tämä elokuva, joka on saanut Rotten Tomatoes -sivuston kävijöiltä peräti 97 prosentin suosituksen. Molemmat näyttelijät pitivät elokuvaa siihenastisista parhaana.
”Kuvauksena vallanhimosta ja sen luhistavasta voimasta Seikkailujen sankarit lienee yksi kaikkien aikojen onnistuneimmista”, Ylen sivuilla todetaan.
Ohjaaja Huston luki Kiplingin romaanin Mies, joka pyrki kuninkaaksi jo lapsena. Hän haaveili Seikkailujen sankarien filmantisoinnista vuosikymmeniä. Hustonin muita ohjauksia ovat muun muassa Maltan haukka (1941), Sierra Madren aarre (1948)ja Prizzin kunnia (1985).