Hei, rillumarei! – TV1 tiistaina 28.03. klo 13:20
Vuonna 1954 ensi-iltansa saaneessa Hei, rillumarei! -komediassa legendaarisen koomikon Esa Pakarisen esittämä Severi Suhonen matkustaa Helsinkiin katsastamaan kulttuurielämää. Hei, rillumarei! on jatkoa klassikkoelokuvalle Rovaniemen markkinoilla.
Repe Helismaan käsikirjoittama Hei, rillumarei! edustaa sen aikaista rillumarei-kulttuuria täysin palkein nimeään myöten.
Muiden lajityylin elokuvien tapaan se sai kriitikoilta sapiskaa, mutta komediannälkäinen kansa katsoi sitä mielellään.
Myös tekijät ymmärsivät epäsuhdan: Elokuvassa jopa irvaillaan korkeakulttuurin kustannuksella. Helismaan kerrotaan kirjoittaneen elokuvan kostoksi kriitikoille.
Monet kriitikot katsoivat elokuvan jopa häväistykseksi kulttuuriamme kohtaan. Monet heistä eivät analysoineet itse elokuvaa, vaan pohtivat kulttuurimme tilaa.
”Kaikki me tietenkin toivomme, ettei tämä filmi olisi uusi pykälä kotimaisen elokuvatuotantomme ohjelmajulistuksessa. Pidettäköön sitä pesuvetenä: se piristää silmät näkemään, että jossain on vikaa”, Suomen Sosiaalidemokraatti -lehti kirjoitti.
”Summa summarum: Kulttuurimme ei ole niin löysälle perustalle rakennettu, että se kaatuu Esa Pakarisen temppuiluun tai haitarinsoittoon”, näki puolestaan Pertti Hemánus Ylioppilas-lehdessä.