Toukokuun taika – TV1 maanantaina 29.05. klo 13:25
TV1 esittää maanantaina kotimaisen vuonna 1948 valmistuneen romanttisen komedian. Kesäisessä rakkaustarinassa mannekiini pääsee hienostopiireihin, kun häntä luullaan kauppaneuvoksen tyttäreksi.
Ville Salmisen ohjaamassa elokuvassa rakastavaisia esittävät Eeva-Kaarina Volanen ja Ekke Hämäläinen.
Elonet-sivuston mukaan elokuva tehtiin säästöbudjetilla. Otoissa ja palkkioissa pyrittiin säästämään. Ohjaaja Salminen keksi säästömenetelmän: hän liitti jopa kymmenen eri kuvaotosta yhteen saadakseen näin kiinteämmän kokonaisuuden. ”Keksinnön” seurauksena näyttelijöiden ja kuvausryhmän palkkoja yritettiin hilata alemmas.
Elokuvan katsojamäärä jäi vuoden keskitasoa selvästi alhaisemmaksi. Syyksi epäiltiin sitä, että ensi-ilta oli heinäkuussa keskellä kesää.
Aikalaisarvioissa Uuden Suomen kriitikko kirjoitti, että Toukokuun taika ei pyydä olla muuta kuin puolentoista tunnin hupia ja rattoa.
Koko juttu on vallan naiivi ja viaton, eikä suinkaan vaadi katsojaltaan mitään älyllisiä voimainponnistuksia. Siinä on koko ajan jotain reipasta ja sympaattista, mikä varmaankin on suurelta osaltaan Ville Salmisen kiinnostuneen ohjauksen ansiota.